Etsi
Blizzard on seuraava World of Warcraft laajennus on edennyt beetatestausvaiheeseensa
Namco Bandai on kertonut Ridge Racer Driftopian palvelinten sulkeutuvan jo ennen pelin virallista julkaisua.
Ajatus Early Access -julkaisumallista ei ole vieras DICElle. Studion johtaja ei kuitenkaan halua käyttää ideaa liiketoimintamallina.
Sony on jakanut ykstityiskohtia Destinyn lähestyvästä beetatestistä. Samalla on selvinnyt, että kuluvalla viikolla luvassa on myös alfatesti.
Räjähdysherkkää velhotoimintaa tarjoillut Magicka: Wizard Wars on pian kaikkien koettavissa ilman velvoitetta kukkaron avaamiselle.
Nyt olisi verkkoroolipelirintamalla luvassa sitä paljon kaivattua uutta ja erikoista WildStarin muodossa. Hyppää mukaan tänä viikonloppuna tapahtuvaan betatestiin nappaamalla oma testiavain.
EA:n suunnalta tykitetty MOBA-peli Dawngate on valmis avoimempaan testaukseen mukautuvine sankareineen.
Korrttipohjainen strategiaeepos Scrolls on tekemässä vielä loogisen käännähtämisen tablettitlaitteiden puoleen. Mojangia käännöksessä auttaa Ludosity.
Uusi vielä kunnollista paljastustaan odotta Doom-peli ei saavu testattavaksi vanhemmalle konsolisukupolvelle alkuunkaan.
Redlynxin Trials Fusionin pc-julkaisua siirrettiin reilulla viikolla, mutta ennakkotilaajat pääsevät peliin käsiksi etuajassa suljetun betatestin kautta.
ZeniMax Online kertoo kuunnelleensa The Elder Scrolls Onlinen beetatestauksesta saatua pelaajapalautetta, mikä on tuonut muutoksia muun muassa pelin alkuun.
Windowsilla vuodenvaihteen tienoilla testissä ollut Project Spark saapui myös Xbox One -pelaajien betatestattavaksi.