Entinen Rockstarin tekninen johtaja Obbe Vermeij kertoo, että kehitystiimi katui hiiviskelytehtävien lisäämistä vuonna 2004 ilmestyneeseen GTA: San Andreasiin.
Pelisarjan fani löysi hiljattain vuonna 2008 julkaistun GTA 4:n tiedostoista viittauksia äänenvaimennettuun M9 Beretta -pistooliin sekä kahteen mahdollisesti pelistä poistettuun tehtävään, jotka sisälsivät hiiviskelymekaniikkoja.
Fani kysyi Vermeijin mielipidettä asiasta sosiaalisessa mediassa. Entisen Rockstar-kehittäjän mukaan hänellä ei ole varmaa tietoa ”kahdesta tehtävästä”, mutta hiiviskelyn osalta Vermeijillä on selvät näkemykset.
– Muistelen, että hiiviskely oli nimenomaan yksi niistä asioista, jonka lisäämistä San Andreasiin kaduimme. Venytimme rajojamme liikaa. Näen, että sen myötä hiiviskelyä ei jatkettu koskaan GTA 4:ään, Vermeij toteaa.
Vermeij ei kuitenkaan kiellä, etteikö hiiviskelyominaisuutta olisi voitu kokeilla Grand Theft Auto IV:n kehityksen aikana. Vermeij mainitsee, että ”kokeiluja tehtiin koko ajan”, eikä hän ”tiennyt niistä kaikista”.
Vermeij on aiemmin kertonut, ettei hän pitänyt GTA 4:stä erityisen paljoa sen julkaisun yhteydessä ”pelattavuuden eteen tehtyjen uhrausten vuoksi”.
GTA-sarjan seuraava osa Grand Theft Auto VI ilmestyy 19. marraskuuta.
Lähde: GamesRadar, Obbe Vermeij
Lue myös: PlayStation Storesta poistuu tulevina viikkoina sadoittain pelejä
Lue myös: BioWare- ja Dragon Age -konkarin mielestä peliala voisi hyötyä elokuvateollisuuden ansaintamalleista