Pokémon-työmaa
Jonkin sortin katastrofi on järisyttänyt maailmaa ja ihmiset ovat sen myötä kadonneet mystisesti planeetalta. Ihmiskunnan rapistuneet jäljet ovat edelleen paikallaan, mutta niiden käyttöaste on puhtaasti nolla.
Vaikka ihmiskunta onkin päässyt katoamaan, vipeltää raunioissa edelleen pokémon-olentoja, joiden johtohahmoksi nousee muuan Ditto, joka on päättänyt omaksua entisen kouluttajansa olemuksen ja lähtee rakentamaan ja korjauttamaan ränsistynyttä kaupunkia. Hommaa sujuvoittaa otuksen kyky ottaa haltuun muiden pokémonien voimia, joilla päästäänkin raivaamaan, kastelemaan ja lapioimaan kuin ei huomista olisi.
Siihen perustuu leppoisan Pokémon Pokopian pelimekaniikka. Valtaosan ajasta pelaaja käppäilee pitkin pelin karttaa kunnostaen paikkoja ja rakentaen muille pokémoneille sopivia asumuksia. Samalla tutuksi tulevat muut otukset, ihmiskunnan kohtalo ja lukuisat reseptit erilaisten rakennelmien kasaamiseen.
Niin hauskalta kuin se kuulostaakin, olen käyttänyt valtaosan ajasta pelin kanssa kastellen nurmikoita, sillä tavassa, jolla peli esittää paikkojen jälleenkasvun, on jotain todella valloittavaa ja lumoavaa. Tarjolla on kuitenkin huomattavissa määrin muutakin aktiviteettia ja tuntuukin siltä, ettei maailma ole koskaan aivan valmis. Aina löytyy jotain, mihin voi upottaa aikaa ja jotain mitä viilata.
Peli kulkee samankaltaisilla raiteilla kuin takavuosien hitti Animal Crossing: New Horizons, mutta uppoaa ainakin minuun hieman paremmin. Pokopian avoimuus ja seikkailullisempi tunnelma vetää puoleensa paremmin ja on itse asiassa ihan mukavaa, ettei tarvitse kuunnella Tom Nookin jatkuvaa mutinaa.
Pokopian pelimekaniikat kehittyvät miellyttävällä tapaa pelin edetessä, eikä se junnaa turhaan paikallaan missään vaiheessa. Leppoisat pelit, eli ns. cozy gamet ovat tätä nykyä todella suosittuja, eikä syytä tarvitse juuri ihmetellä. Rauhallisessa etenemistavassa ja oman tekemisen aiheuttaman konkreettisen muutoksen näkemisessä on jotain erityisen miellyttävää.
Pokémon Pokopia onnistuu yhdistämään rennon rakenteluseikkailun ja taskumonsterikeräilyn toisiinsa suhteellisen saumattomasti. Pelin parissa huomaa helposti käyttäneensä lukuisia tunteja ja siltikin tekisi aina mieli rastittaa seuraava ruutu tehtävälistasta. Nämä pelit eivät yleensä ole mieleeni, joten on ollut poikkeuksellisen mukavaa törmätä näin puhuttelevaan tapaukseen.
