Kuten monet ehkä jo tietävät, Hollywoodin toimintastarana tunnettu muskelimies Vin Diesel on melkoinen pelinörtti. Diesel on tiettävästi pyörttänyt jo vuosien ajan omia Dungeons & Dragons –kampanjoitaan, minkä lisäksi kaveri tiettävästi pitää suuresti myös videopeleistä.
Tämä ei toki sinänsä ole mitenkään yllättävää, koska jo parin vuosikymmenen ajan miltei kaikki ovat pelanneet ainakin jotain pelejä jollain tasolla ja esimerkiksi Henry Cavill on vielä paatumattomapi pelaaja, joka aikanaan muun muassa missasi Teräsmies-leffan tuottajan roolitarjouksen, koska pelasi niin innokkaasti Witcher 3:a.
Mutta Vin Diesel siis on pelifriikki. Jopa siinä määrin, että hän aikanaan perusti oman pelistudionsa. Jälleen, ei paperilla mitenkään täysin ennenkuulumatonta, useinhan julkkikset sijoittavat rahaa vaikka omiin pelistudioihinsa, koska ajattelevat, että ne ovat hyvä sijoitus. Mutta Vin Diesel pisti rahansa likoon, koska hän halusi itse kehittää pelejä.
Eikä mitä tahansa pelejä, vaan pelejä hänestä itsestään. Vielä yllättävämmin tuloksena oli pari todellista huippupeliä.
Vuosituhannen vaihteen leffatyypit muistanevat vielä ehkä Pitch Black –tieteisleffan, jossa Vin Diesel näytteli antisankari Riddickiä. Itse en leffasta muista paljon muuta, mutta Diesel tykästyi hahmoon siinä määrin, että hän alkoi heti masinoimaan tälle omistettuja spin off –leffoja, TV-sarjoja, sarjakuvia ja kaikkea muuta mahdollista. Suurin osa näistä yrityksistä päättyi tuloksetta, joten Diesel pisti pystyyn oman pelistudionsa ja lähti kehittämään Riddick-pelejä, jotka vihdoin antaisivat kaverille hänen ansaitsemansa huomion.
Peleistä ensimmäinen, vuonna 2004 julkaistu The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay, on tällä kertaa käsittelyn aiheena, koska jostain syystä minulle tuli pitkästä aikaa himo pelata sitä ja halusin nähdä, onko se nykyään vielä yleensäkään mahdollista. Vastaus tähän myöhemmin.
En toki yritä esittää, että Vin Diesel itse istui jossain kopissa koodaamassa peliä, mutta kaikkien tarinoiden perusteella hän osallistui aktiivisesti pelin kehitysprosessiin. Ruotsalainen Starbreeze Studios johti projektia, mutta Dieselin perustama Tigon Studios oli myös aktiivisesti menossa mukana.
Projekti oli varmasti myös Starbreezelle hyvin mieluinen, sillä studio oli aiemmin julkaissut vain muutaman keskinkertaisen pelin, mutta nyt yhteistyö Dieselin kanssa toi suositun Pitch Black –lisenssin heidän ulottuvilleen.
Kun huomioidaan Dieselin päivätyö näyttelijänä, ei ole mitenkään hirveän yllättävää, että projektistakin lähdettiin kehittämään elokuvamaista peliä, joka olisi tunnelmaltaan lähellä Pako Alcatrazista –tyylisiä vankilapakoleffoja, mitä nyt paljon väkivaltaisempana. Myöhemmin kuultujen tarinoiden perusteella Starbreeze lähti aluksi työstämään pelistä miltei roolipeliä, mutta Dieselin ja testaajien pyynnöstä nämä elementit karsittiin projektista pois jo kehitysvaiheessa.
Jäljelle jäi tunnelmallinen ja aikanaan hyvin näyttävä ensimmäisen persoonan hiiviskelypeli. Mutta miten mahtaa olla — onko peli enää 22 vuotta myöhemmin näyttävä? Tai edes viihdyttävä? Hitto, pystyykö sitä edes fyysisesti enää pelaamaan?
Pureudutaan kysymyksiin käänteisessä järjestyksessä, sillä vastaus kysymykseen kolme on aika keskeinen, sekä myös valitettavasti negatiivinen. Riddick julkaistiin aikanaan alkuperäiselle Xboxille ja Steamin välityksellä PC:lle. Koska peli pohjautui leffalisenssiin ja leffalisenssien lisenssiehdot ovat välillä naurettavan karmeita, ei ole mitenkään yllättävää, että peli vajosi limboon jo vuosia sitten. Niinpä Xbox-versiota ei ole tehty yhteensopivaksi modernien konsolien kanssa ja PC-versiokin on vedetty myynnistä aikaa sitten. Jos siis ei satu jo omistamaan peliä, homman voi unohtaa miltei saman tien.
PC-version pelaaminen ei ole pelin omistajillekaan aivan ongelmatonta, koska pelin yhteensopivuus modernien käyttöjärjestelmien kanssa on vähintään ongelmallinen. Peli käytti aikanaan Games for Windows Live –palvelua vähän kaikkeen, ja Microsoft pisti sille luodin niskaan jälleen vuosia sitten. Niinpä jopa laillisten pelin haltijoiden on pakko kräkätä oma kopionsa ja asentaa siihen pari muutakin fanipäivitystä, ennen kuin on edes pientä toivoa saada peliä pyörimään modernilla koneella.
Itse onnistuin taistelemaan oman laillisen Steam-kopioni pyörimään Linuxilla Proton-yhteensopivuusrajapinnan avulla, joten projekti on mahdollinen. Jos siis sattuu jo omistamaan pelin, tai ei pelkää käydä purjehtimassa hämärämmillä vesillä.
Sitten se vaikeampi kysymys: onko koko operaatio edes vaivan arvoinen? Onko Escape from Butcher Bay yhä pelaamisen arvoinen peli?
Pelasin itse Butcher Bayta viimeksi pian sen ilmestymisen jälkeen. Ostin Xbox-version ja muistaakseni arvostelin PC-käännöksen jollekin sivustolle. Minun muistoissani peli oli tiivistunnelmainen hiiviskelypeli, jossa piti heittää paljon keikkaa ja tehdä tehtäviä erinäisille tahoille, jotta saisi solmittua ystävyyksiä ja hankittua vihjeitä siitä, miten pakovarmana pidetystä Butcher Bayn vankilasta pääsisi ulos.
Tämä muistikuva ei pitänyt aivan paikkaansa. Nämä elementit kyllä löytyvät pelistä, mutta kokemus on silti paljon suoraviivaisempi kuin muistin. Eri tahoille suoritettavat tehtävät ovat todella yksinkertaisia ja se parhaiten muistamani osio, eli seikkailu muiden vankien keskellä selliosastolla, kestää vain noin tunnin, minkä jälkeen loput pelistä kuluvatkin enimmäkseen hiiviskellessä vankilan kulisseissa ja vartijoita räiskien.
Suurin yllätys oli, että peli on teknisesti kestänyt yllättävänkin hyvin. Ilmestyessään Butcher Bay oli ällistyttävän komea peli, jonka uskomattoman elävän oloiset hahmomallit ja komeat grafiikkaefektit nostivat Starbreezen kehittäjät heti kaikkien huomiolistalle. 22 vuotta ovat toki puraisseet pelin ilmettä jonkin verran ja yhteensopivuusongelmat modernien ajureiden ja muinaisten kikkojen välillä tuottavat erikoisuuksia. Yhdessä kohtauksessa Dieselin ja räppäri-näyttelijä Xzibitin välinen tiivis uhkailukeskustelu hieman kärsi siitä, että neliö Vin Dieselin ohimolla jumputti eteen ja taakse kuin teknobiitin tahtiin.
Mutta pienistä rosoisuuksista huolimatta peli näyttää yhä yllättävän hyvältä. Hahmomallit ovat tarpeeksi hyviä, jotta pelin laaja näyttelijäkaarti — josta löytyy Xzibitin ja Dieselin ohella Michael Rookeria ja muita vuosituhannen vaihteen luonnenäyttelijöitä — on heti tunnistettavissa ja näyttää sen verran elävältä, että illuusio ei rikkoudu.
Alkujärkytyksen jälkeen myös itse peli toimii asiallisesti. Räiskintä on vähän kankeaa, mutta hiiviskely toimii yhä hyvin ja vaikka sitä kepeää roolipelailua olikin vähemmän kuin muistin, sitä kuitenkin on ja se tuo peliin uniikkia menoa ja runsaasti tunnelmaa. Xbox-versio sisälsi myös todella uniikin tappelusysteemin, jossa Riddickin lyöntejä ja väistöjä ohjattiin analogisesti, mikä oli todella hauskaa.
On helppo nähdä, miksi peli sai aikanaan niin lämpimän vastaanoton. Vuonna 2004 se todellakin tuntui mullistavalta pelikokemukselta, jolle ei oikein ollut vertaista. Kaiken järjen mukaan olisi voinut kuvitella, että The Chronicles of Riddick olisi ollut uuden kunnon pelisarjan ensimmäinen osa, mutta toisin kävi. Peli sai muutamaa vuotta juuri ja juuri jatko-osan, mutta julkaisijana toiminut Vivendi myytiin samaan aikaan Activisionille, joka ilmoitti saman tien, että heillä ei ollut Riddick-peleille mitään käyttöä.
Juuri tämä lienee myös ainakin osasyy sille, että peliä ei nykyään voi ostaa oikein mistään. Lienisi eeppinen homma yleensäkään selvittää, kenellä pelin oikeudet nykyään ovat, mitä näiden mahdollisesti jo kuopattujen firmojen lisenssisopimukset Universal Studiosin kanssa sanovat ja niin edelleen. Ja sen jälkeen pelit pitäisi tietenkin myös modernisoida toimimaan nykyisillä tietokoneilla. Joten en pidättäisi hengitystäni.
Tämä on tietenkin valtava harmi, koska Escape from Butcher Bay olisi kohtalaisen pienellä vaivalla edelleen ehdottomasti pelaamisen arvoinen ja täysin pelikelpoinen teos.
