Warner Bros. on vahvistanut, että pitkään huhuttu jatko-osa vuoden 2023 Hogwarts Legacy -velhoseikkailulle on kehitteillä.

Yhtiö kertoo tuoreessa tulosraportissaan, että Hogwarts Legacyn ”toinen osa” on työn alla. Raportissa ei mainita tarkemmin, millainen peli tulee olemaan tai milloin kakkososa julkaistaan. Warner Bros. kuitenkin odottaa Hogwarts Legacy 2:n kaltaisten pelien tuovan jatkossa merkittävän osan sen liiketoiminnan tuotoista.

– Odotamme pelien vaikuttavan jatkossa entistä merkittävämmin kannattavuuteemme pelivalikoimamme laajentuessa. Kyseisiin peleihin lukeutuu Hogwarts Legacyn toinen osa, raportissa todetaan.

Warner Bros. on kertonut aiemmin Hogwarts Legacyn jatko-osan olevan yksi yhtiön tärkeimmistä prioriteeteista ensimmäisen pelin menestyksen jälkeen.

Lue myös: Potter-seikkailu Hogwarts Legacy saa jatko-osan, Warner Bros. kertoo

Ensimmäistä osaa on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta. Avalanchen kehittämä Hogwarts Legacy nousi vuonna 2023 Yhdysvaltojen myydyimmäksi peliksi. Kyseessä oli ensimmäinen myyntilistojen kärkeen noussut muu peli kuin Call of Duty -osa tai Rockstarin kehittämä teos sitten vuoden 2009.

Lähde: IGN, Warner Bros.

Lue myös: Moninpelattava Big Walk -yhteistyöseikkailu saavutti hetkessä huimat myyntiluvut

Lue myös: GTA 6:tta on ennakkotilattu Take-Two-pomon mukaan ennennäkemätön ja hämmästyttävä määrä

Lue myös: Crimson Desertin Switch 2 -version on tavoitteena ilmestyä vuoden 2027 alkupuoliskolla