Saimme aiemmin tällä viikolla kuulla, että legendaarinen pelisuunnittelija Warren Spector on päättämässä uraansa ja jättäytymässä eläkkeelle. Suunnitelmana oli ottaa juhlan kunniaksi retrosteltavaksi miehen pitkän uran parhaimmistoon kuuluva Ultima Underworld II, joka oli aikanaan huikean vallankumouksellinen ja kunnianhimoinen ensimmäisen persoonan roolipeli.
Sitten kohtalo ojensi keskisormensa ja lahjoitti minulle kunnon kesäflunssan kuumeen kera ja yllättäen tuntien istuskelu Ultima Underworld II:n ääressä ei tuntunut enää hyvältä idealta. Niinpä laskemme tähtäintä runsaasti. Ei, vielä enemmän. Vielä enemmän. Vielä pari metriä alemmas. Melkein kohdalla. Noin: retrostelussa on tietenkin legendaarinen flash-peli, jonka tarkoituksena on olla pas… kakkimatta housuunsa.
Ei, ei! Älkää vielä sulkeko välilehteä, olen menossa johonkin jutun kera!
Vuosituhannen alkuvuosina indie-pelinkehitys oli vielä aika paljon pienempää ja rajoittuneempaa kuin nykyään. Mitään kovin ihmeellisiä työkaluja ei ollut saatavilla ilmaiseksi, eikä omien luomustensa jakelukaan ollut kovin helppoa, jos niille halusi saada vähänkään enempää yleisöä. Mutta molempiin ongelmiin löytyi poikkeuskin, ja se poikkeus oli alkujaan Macromedian, myöhemmin Adoben, kehittämä ja levittämä Flash-alusta.
Flash kehitettiin alkujaan yleiseksi multimedia-alustaksi nettikehityksessä ja se mahdollisti muun muassa Javascript-koodin ajamisen kätevästi selaimen kautta. Flash-työkalut olivat verrattain helppokäyttöiset, suunniteltu multimedian toistamiseen ja ilmaiseksi jakelussa. Rasti ensimmäiseen ruutuun.
Koska kyseessä oli nettiselaimeen asennettava plugin, myös pelien jakelu oli kohtalaisen helppoa ja nettiin nousi useita sivustoja, jotka keskittyivät juuri Flash-pelien pelaamiseen ja lataamiseen, mikä ratkaisi kätevästi toisenkin ongelman.
Niinpä vuosituhannen vaihteessa hyvin monet pelinkehityksestä kiinnostuneet saivat alkunsa juuri omia Flash-pelejään kehittämällä. Legendaarinen Newgrounds-sivusto antoi valokeilan monille nykyään suuristakin peleistä tunnetuille nuorille kehittäjille, jotka ponnistivat sen kautta tähtiin. Tietenkin Flash-pelisaiteilta löytyi myös aivan järkyttävät määrät täyttä roskaa ja ne oikeasti hyvät pelit olivat pienessä vähemmistössä. Mutta niitäkin oli ja monet niistä muistetaan edelleen.
Tähän kategoriaan kuuluu myös hyvin kuvaavasti nimetty Don’t Shit Your Pants, joka kuvailee itseään selviytymiskauhupeliksi. Ja mikäs siinä, skenaario on hyvin samaistuttava ja kauhistuttava: olet joku normaali miekkonen, joka yllättäen huomaa, että olisi pakko päästä vessaan nyt. Seuraavan 45 sekunnin aikana. Tai muuten tulee valkopyykkiä. Mitä teet?
Okei, rehellisyyden nimissä on todettava, että Don’t Shit Your Pants ei tietenkään ole mikään todellinen pelinkehityksen huippusaavutus, joskin selkeäksi vitsipeliksi siinä on myös yllättävän paljon ideaa. Peliä pelataan kuin klassista tekstiseikkailua, eli kirjoittamalla, mitä haluaa tehdä. Parseri on sangen rajoittunut, mikä ei toki ole hirveän yllättävää, koska niin on koko pelikin. Mutta aiheesta puristetaan yllättävän paljon huumoria irti.
Pelaaminen tuntuu siltä kuin olisi joskus nuoruusvuosina istunut sen ärsyttävän pelinjohtajan kanssa pelaamaan Dungeons & Dragonsia. Sen, joka ikävälle tuulelle sattuessaan tulkitsi kaikki pelaajan tekemiset kirjaimellisesti ja mahdollisimman negatiivisesti. Hahaa, sanoit, että ammut örkkiä jousella, mutta et sanonut ensin, että nostat jousen vaakatasoon! Ammuit juuri itseäsi jalkaan! Kaikkihan sen tyypin tietävät, vai mitä? Se ei ollut vain minun ristini nuoruusvuosinani?
Toisin kuin Ramin roolipelipöydässä, tällä kertaa pilkunviilaajan kanssa pelaaminen on hauskaa, koska kehitystiimi on onnistunut luomaan viihdyttäviä ja yllättäviä tuloksia pelaajan epätäydellisille yrityksille helpottaa oloaan. Niinpä pelaaminen ei tunnu lainkaan ärsyttävältä, vaan kätkettyjen salaisuuksien ja vitsien etsimiseltä.
Jälkikäteen ei ole hirveän yllättävää, että peli onnistuu näinkin hyvin, sillä Don’t Shit Your Pants ei valikoitunut Flash-esimerkkipeliksi sattumalta. Se kun on juuri yksi niistä peleistä, joiden taustalta löytyy myöhemmin paljon korkeammalle ponnistaneita kehittäjiä. Pelin Newgrounds-sivulta kun löytyy maininta, että tiimi kehittää juuri seuraavaa peliään ja toivoo, että mahdollisimman moni pelaaja kävisi klikkaamassa sen Steam-sivustoa ja nostamassa sen osakkeita. Se peli? Ei enempää eikä vähempää kuin yksi roguelite-vallankumouksen ensimmäisistä suurista tekijöistä, Rogue Legacy.
Kyllä. Palkintopöytiä putsanneen Rogue Legacyn kehittäjien edellinen peli — ei siis vuosia vanhempi lapsuuden pilapeli, vaan edellinen peli — oli selviytymiskauhuseikkailu, jossa kalju mies yrittää olla kakkimatta housuunsa.
Ja tiedättekö mitä? Jälkikäteen sekin tuntuu hyvin luontevalta. Olihan Rogue Legacy kuitenkin peli, jossa pelaajan hahmo saattoi esimerkiksi syntyä värisokeana (jolloin peli oli mustavalkoinen) tai kärsiä muistiongelmista (jolloin pelin sisäinen automaattikartta ei toiminut lainkaan). Selvästi tiimi ei siis hukannut pilkettä silmäkulmastaan edes kaupallisuuden kelkkaan hypätessään.
Nostakaamme siis hattua heille ainakin siitä.
Miikka Lehtonen