Verta, hikeä ja kosto mielessä
Maalaispoika Coen elää vampyyrilordi Brenciksen hirmuvallan alla pienessä kylässä, jonka kaikki asukkaat pakotetaan tietyin väliajoin vuodattamaan vertaan verenimijäylimykselle ja tämän kavalkadille.
Tilanne eskaloituu eräänä yönä, kun paikalliset päättävät lähteä vallankumoukseen, joka menee kuitenkin pahemman kerran pieleen. Katastrofaalisen epäonnistumisen aikana tajuntansa menettänyt Coen herää keskeltä entistä pahempaa painajaista, kun mies huomaa muuttuneensa vampyyriksi.
Kyse ei ole kuitenkaan aivan tavanomaisesta pimeässä loikkivasta verenimijästä, sillä kuten pelin nimikin paljastaa, on Coen niin sanottu Dawnwalker, eli hän pystyy kävelemään päivisin kuin tavan ihmiset. Hänen varsinaiset vampyyrivoimansa aktivoituvat vain öisin, mikä tuo peliin mielenkiintoista vaihtelua.
Kun on kyse voimista, jotka vaihtelevat kellonajan mukaan, on tietysti luonnollista, että aika on isossa osassa peliä noin muutenkin. Pelin alkukappaleen jälkeen siihen tuodaan mukaan jatkuvasti tikittävä kello, joka antaa pelaajalle kolmenkymmenen päivän aikarajan. Sen ajanjakson sisällä pelaajan tulisi kukistaa Brencis ja pelastaa perheensä tämän kynsistä. Peli ei kuitenkaan pääty, vaikka tehtävää ei ehtisikään suorittaa aikarajan puitteissa, vaan siinä tapauksessa järjestelmä muuttaa dynaamisesti pelin viimeistä tehtävää.
Olen vankasti sitä mieltä, että kolmekymmentä päivää (ja kolmekymmentä yötä) on enemmän kuin tarpeeksi aikaa loistokkaan pelikokemuksen saavuttamiseen ja viimeisen tehtävän kunniakkaaseen suorittamiseen. Peli etenee hyvin epälineaarisesti ja tarjoilee pelaajille lähes vapaat kädet oman tarinansa kertomiseen, eli jotain jää varmastikin välistä, vaikka päätehtävää venyttäisikin aivan äärirajoille saakka.
Olin itse oikein tyytyväinen kaikkeen näkemääni jo kahdeksannentoista päivän kohdalla, kun pelikelloon oli kertynyt noin 30 tuntia. En luonnollisestikaan kolunnut tai kokenut aivan kaikkea tarjolla ollutta ja jätin pari suurempaakin tehtäväpuuta väliin, mutta siltikään minusta ei tunnu, että olisin oikeasti missannut mitään. Tämä oli minun tarinani ja monilla muilla se on varmasti täysin erilainen. Pelin avoimesta maailmasta löytyy takuuvarmasti jokaiselle jotakin
Vaikka pelin tarina onkin kerrottu eräänlaisina palasina, tuntuu kokemus silti täysivaltaiselta ja kaikkiin tarinan herättämiin kysymyksiin saadaan vastauksia tavalla tai toisella. On kerrassaan mielenkiintoista ajatella, millaiseen tilanteeseen ja keiden kanssa muut pelaajat ovat pelin päättyessä joutuneet ja päätyneet, sillä uskoisin sen vaihtelevan todella vahvasti.
The Blood of Dawnwalkerin vahvin puoli on ehdottomasti sen hahmot, jotka ovat kaikki mielenkiintoisesti kirjoitettuja. Pelasin itse tavalla, jossa otin tehtäväkseni surmata kaikki vampyyripomot, mikä ei ehkä ole heihin tutustumisen kannalta paras vaihtoehto, mutta tuntui oikealta valinnalta isommassa kuvassa – onhan kyseessä eräänlainen kostoretki. Tutummaksi matkalla tulivat selkeästi muut hahmot, joista osan kanssa Coen lähentyi ihan petipuuhiin asti.
Todettakoon, että hahmoista suosikikseni nousi vampyyrihahmo Lacra, joka saattaa jäädä osalta pelaajista täysin huomaamatta hieman samalla tapaa kuin itselläni kävi Baldur’s Gate 3:ssa Galen kanssa. Onneksi kuitenkin törmäsin tähän hahmoon, sillä hän nosti pelin tarinan aivan uusille kierroksille.
Vielä loppuun haluan mainita siitä, että vaikka olinkin ennakkotestissäni epäileväinen pelin taistelumekaniikan toimivuudesta, olen näin jälkikäteen muuttanut mieltäni täysin. Suuntapohjainen taisteleminen ja torjuminen on loistava tapa tuoda uutta maustetta taisteluihin, jotka saattaisivat muuten tuntua turhankin tutuilta. Suuntanuolet pitävät pelaajan hereillä ja aktiivisena sekä tietenkin palkitsevat onnistuneista iskuista.
En tiedä pitäisikö minun olla kovin yllättynyt siitä, kuinka paljon oikeastaan tykkäsin pelistä näin vampyyriviihteen ja avoimen maailman roolipelien ystävänä, mutta olenpa silti hieman. Tämä on riemuvoitto uudelle puolalaisstudiolle, lajityypin ystäville sekä tietysti julkaisijalle, sillä nyt ollaan isketty kultasuoneen. Toivottavasti tämän sarjan pelejä nähdään vielä monia!
