Peliyhtiö Take-Two on jatkanut Grand Theft Auto VI -vuotajan jahtaamista oikeusteitse.
GTA VI:n pelikuvaa alkoi levitä verkossa pari viikkoa sitten, vain viikkoa ennen pelin virallista syväluotaavaa esittelyä. Take-Two puuttui odotetusti vuodetun materiaalin vaatimalla sen poistamista jakelusta ja käynnisti samalla oikeustoimet vuotajan jäljittämiseksi.
Lue myös: Grand Theft Auto VI ruuhkautti Netflixin ja Twitchin
Lue myös: Rockstar vahvistaa GTA VI -vuodot ja pyytää anteeksi pelaajilta
Yhtiö jatkoi vuotajan jahtaamista viime viikon lopulla uudella Discordiin kohdistuneella tiedonluovutusvaatimuksella. Take-Two kertoo oikeudelle tunnistaneensa yhden uuden Discord-käyttäjän ja saaneensa lisätietoja aiemmin tunnistetusta käyttäjästä. Yhtiö haluaa kuitenkin salata kohteiden nimet pyynnöstään, sillä se pelkää julkisuuden paljastavan selvitystyön vaiheen epäillyille ja johtavan todisteiden hävittämiseen.
Take-Two ilmoitti samalla luopuvansa Googlelle osoittamastaan vaatimuksesta. Vaatimusta ei hyväksytty oikeudessa, vaan tuomari vaati yhtiöltä lisäselvitystä siitä, miten kohteena olleet YouTube-tilit liittyivät vuodettuun videomateriaaliin. Yhtiön mukaan kyseisiä tietoja ei enää tarvita, mutta se varaa vielä oikeuden palata asiaan myöhemmin.
Lue myös: Rockstar avasi GTA VI:n mittasuhteet – pelialue on kolme kertaa Red Dead Redemption 2:n kokoinen
Lue myös: Star Citizen viivästyi jälleen – yksinpelikampanja väistyy GTA VI:n tieltä
Lähde: TorrentFreak