BioWare- ja Dragon Age -konkarin mielestä peliala voisi hyötyä elokuvateollisuuden ansaintamalleista

Mark Darrahin mukaan tuotesijoittelua pitäisi hyödyntää videopeleissä nykyistä enemmän.

12.6.2026 17:06

BioWare-konkari ja pitkäaikainen Dragon Age -sarjan tuottaja Mark Darrah arvioi, että peliala voisi ottaa mallia elokuvateollisuuden ansaintamalleista.

Darrah vertailee YouTube-kanavallaan julkaisemassaan videossa, miten molemmat alat tuovat tuotteensa markkinoille.

Elokuvat keräävät yleensä suurimman osan tuloistaan leffateattereissa, joissa katsojat ostavat lipun. Elokuvien kaupallinen elinkaari jatkuu kuitenkin tämän jälkeen oheismarkkinoiden, kuten DVD- ja blu-ray -myynnin, digitaalisen vuokrauksen ja suoratoistopalveluiden, muodossa. Lisäksi tuottoja on mahdollista kasvattaa tuotesijoittelulla, joka voi toisinaan helpottaa elokuvien kannattavuutta.

Darrah huomauttaa, että elokuvien ja pelien ero suoratoistopalveluissa on, että Netflixin kaltaiset palvelut maksavat yleensä kertakorvauksen elokuvan lisensoinnista.

Pelipalvelut maksavat hänen mukaansa sen sijaan kehittäjille pääasiallisesti sitoutumisen perusteella. Darrah kertoo, että esimerkiksi Xbox Game Pass maksaa kuitenkin myös kiinteitä sopimuskorvauksia, mikä tekee mallista osin elokuvateollisuuden kaltaisen.

Darrahin mukaan ”tuotesijoittelu on tällä hetkellä hyvin pieni osa videopelejä elokuviin ja televisioon verrattuna” ja viittaa siihen, että jotkut elokuvat voivat lähes kattaa tuotantokustannuksensa tuotesijoittelun avulla.

– Tuotesijoittelu voisi olla nykyistä suuremmassa roolissa pelinkehityksessä. Sen osalta peleissä voisi olla enemmän yhteistyömahdollisuuksia, Darrah pohtii.

Pelialan veteraanin mielestä ”liiallinen mikromaksuihin tukeutuminen korostaa tiettyjä genrejä ja estää toisten kukoistamista”. Myös tästä näkökulmasta tuotesijoittelulla on hänestä puolensa.

– Alan pitäisi harkita tuotesijoittelua, sillä kaikkea ei voi toteuttaa livepalvelupelien muodossa, kuten olemme viime aikoina melko selvästi nähneet. Jos rahanteko perustuu pääosin livepalvelupeleihin, riskinä on maailma, jossa ei ole enää AAA-pelejä, jotka eivät samalla ole livepalvelupelikokemuksia, Darrah tuumii.

Youtube video

Lähde: GamesRadar, Mark Darrah on Games

Lue myös: Tuleva Star Trek -toimintaseikkailu esittäytyy intensiivisessä trailerissa – kehityksestä vastaa Silent Hill 2:n uusioversion kehitystiimi

Lue myös: Nämä ovat kesäkuun PS Plus Extra- ja Premium-lisäykset – joukossa useita nimekkäitä pelikokemuksia

Lue myös: Horizon Steel Frontiers julkaistaan ensi vuonna