Piru mieheksi
Diablo 4:n tarina jatkuu uutuuslaajennus Lord of Hatredissa, joka kertoo nimensä mukaisesti tarinan pelin pääpiru Mephistosta, eli vihan valtiaasta. Tarina jatkuu suoraan aikaisemman laajennuksen lopusta, mutta mukaan pääsee hyvin vaikkei se olisi entuudestaan tuttu. Ensimmäinen laajennus on kuitenkin vallan mainio ja sisältyy kaikkiin uuden laajennuksen ostoihin, eli sekin kannattaa koluta läpi ainakin kertaalleen.
Kuten kunnon Diablo-laajennukseen kuuluu, on Lord of Hatredissakin mukana uusia hahmoluokkia. Nyt peliin on lisätty paladinit sekä warlockit, jotka tuovat kokemukseen uudenlaista särmää. Taistelin itse kampanjan läpi paladinilla, eli samalla hahmoluokalla, jolla huitelin myös tieni alkuvuoden World of Warcraft -laajennuksessa. Diablon näkemys luokasta on toki hieman erilainen kuin massiivimoninpelin, mutta tuttujakin elementtejä löytyy ja hahmoluokan fanit ovat taatusti tyytyväisiä.
Olen ollut alusta alkaen sitä mieltä, että tarina on Diablo 4:n parhaita puolia. Asia ei ole muuksi muuttunut, sillä myös Lord of Hatred tarjoilee tunteikkaan ja eeppisen matkan läpi uuden Skovosin alueen. Välinäytökset ovat jälleen kerran henkeäsalpaavia ja tässä vaiheessa jo rakkaiden hahmojen teot ja kohtalot rehellisen tunteikkaita. Jo silkka alkuasetelma nostaa panokset niin korkealle, että kymmentuntisen kampanjan pelaa läpi tuolin reunalta.
Mukana on tällä kertaa taas pääkampanjasta tutuksi tullut fanisuosikki Lilith, joka on äärimmäisen mielenkiintoinen ja jossain määrin traaginen hahmo. Hänen paluu on laajennuksen parasta antia ja tuo kerrontaan henkilökohtaisempaa tuntua. Hattua on toki nostettava myös Mephistolle, joka on aidosti uhkaava ja jatkuvasti olemassaolostaan muistuttava hirviö. Lopussa häämöttävä monivaiheinen taistelu pääpahista vastaan on kaiken rakentelun arvoinen mittelö, jonka päätös järisyttää varmasti Sanctuaryn maailmaa tulevaisuudessa.
Lord of Hatred on tavallaan loppu pelin päätarinalle, sillä se tarjoilee vastauksia vuosia ilmassa olleille kysymyksille ja vie monien hahmojen tarinat päätökseen. Se ei tietenkään tarkoita, että matka Sanctuaryn maailmassa tai tämän pelin parissa olisi ohi, sillä vanhoja tuttuja ja uusia nimiä tulee aina vastaan, eikä Diablon syövereissä ole koskaan tilannetta, jossa lahdattavia demoneita ei olisi enää jäljellä. Aika näyttää mitä on luvassa seuraavaksi.
