Etsi
Xbox Onen kesän messutarjonta kuohuu yli äyräidensä.
Remedy juhlistaa 20-vuotispäiviään faniensa kanssa naama irveessä.
Suomalaiset peliveteraanit yhdistävät voimansa Futureplay-nimen alla.
Remedy ehti luoda vuonna 2010 varsin hiotun protoyypin Alan Wake 2:sta. Lopulta se johti kuitenkin osittain Quantum Breakin syntyyn.
Kotimaisen Remedyn Alan Wake -jännärisarja on myynyt yhteensä 4,5 miljoonaa kappaletta.
Remedyn mobiilitulokas on ärsyttävällä ansaintamallilla varustettu simppeli tornihyökkäyspeli.
Xbox One julkaistaan Suomessa virallisesti tällä viikolla. Microsoft pyrkiikin tavalla jos toisella varmistamaan, että pelaajat muistavat tämän.
Remedyn Quantum break -pelistä on saatu nyt parempi kuva uuden lähes kymmenen minuuttia kestävän videon ansiosta.
Microsoftin laajat irtisanomiset ja Xbox Entertainment Studiosin sulkeminen eivät vaikuta kotimaisen Quantum Break -pelin kehitykseen.
Uutisia, kommentteja ja petoprojekteja viikolta 22.
Uusi Quantum Break -video on julkaistu. Pätkässä nähdään jälleen hieman uutta pelikuvaa pelistä, mutta samalla vahvisetetiin, että Xbox One -yksinoikeus saadaan kauppoihin ensi vuonna.
Remedyn mestariteos murskasi vastustajat
Historian havinaa sunnuntain kunniaksi: Lue Pelaaja-lehden sivuilla julkaistu Klassikot muistissa -artikkeli kotimaisen Remedyn Max Payne -peleistä.