Flowerin, Journeyn ja Sky: Children of the Lightin kehittänyt Thatgamecompany tunnetaan rauhallisista, meditatiivisista ja menestyksekkäistä indie-pelikokemuksistaan. Studion perustajajäsen Jenova Chen on noudattanut visiotaan pelinkehitystaipaleensa alusta lähtien, mutta pelien tyyli ei saanut aluksi kaikilta ymmärrystä.
Chen kertoo tuoreessa GamesIndustry.bizin haastattelussa pelinkehittäjäuransa alkuvaiheista vuonna 2005. Hän tarvitsi rahaa opintomaksuihinsa, ja Etelä-Kalifornian yliopisto tarjosi peli-innovaatioapurahan idealle, joka olisi ”täydellinen vastakohta” keskustelua herättäneelle ja vuonna 2004 ilmestyneelle Rockstarin GTA: San Andreasille.
– Mietin, mikä olisi Grand Theft Auto: San Andreasin vastakohta, Chen muistelee.
Suunnitteluprosessin seurauksena syntyi Cloud, joka on lämminhenkinen peli pojasta, joka makaa sairaalan sängyssä ja unelmoi lentämisestä.
Chen ja hänen opiskelukaverinsa halusivat luoda rauhallisen pelikokemuksen aikana, jolloin pelimarkkinoita hallitsivat GTA:n ohella muun muassa Half-Life-, Halo-, Resident Evil -sarjat.
Chen kertoo, että hän esitteli Cloudia käytännössä kaikille merkittäville pelijulkaisijoille. Konsepti ei kuitenkaan herättänyt Valven kiinnostusta, joka oli kerännyt tuolloin näkyvyyttä esimerkiksi Half-Life 2 -räiskinnän myötä.
– Esittelimme peliä lähes jokaiselle mahdolliselle julkaisijalle, myös Valvelle. Vuonna 2005 heidän vastauksensa oli: ”Julkaisemme vain pelejä, joissa on aseita. Pelaajamme haluavat ampua”, Chen toteaa.
Vaikka Valve ei tarttunut ideaan, Cloud julkaistiin PC:lle vuonna 2005, ja Thatgamecompany perustettiin seuraavana vuonna.
Rauhallisten ja rentouttavien pelikokemusten suosio on kasvanut vuosien varrella. Thatgamecompanyn pelit ovat puolestaan keränneet paljon kehuja. Esimerkiksi tunnelmallisen Journey-seikkailun PS4- ja PS3-versiot ovat keränneet arvosteluihin keskittyvällä Metacritic-sivustolla kunnioitettavan 92 pisteen keskiarvon sadasta.
Lue myös: Annapurnan tarinavetoinen road trip -seikkailu Forever Ago sai julkaisupäivän
Lähde: GamesRadar, GamesIndustry.biz, Metacritic
Lue myös: Ghost of Yōtei vauhdittaa matkailua Japanin Yōtei-vuoren alueelle
Lue myös: PC-pelaajilta kehuja kerännyt yhteistyöpohjainen avoimen maailman selviytymispeli saapuu PS5:lle
Lue myös: PS5:llä ja PS4:llä voi pelata tänä viikonloppuna ilmaiseksi netissä – PS Plus -tilausta ei vaadita