Etsi
Bastionin kehittäjät eivät lähde turhan kauas mukavuusalueeltaan uudella Transistor-pelillään.
Luomisen tuska
Paljon luvattiin, ja kaiken sen peli myös lunastaa.
Eräs pelaamisen aikakausi saa nyt päätöksensä.
Kun pelihahmona on tuomiopäivän ratsastaja ja Kuolema isolla koolla, voisi helposti olettaa, että mikään ei voi pysäyttää häntä. Periaatteessa tämä pitääkin paikkansa, mutta helpoksi ei Kalpean ratsastajan taivalta voi kutsua.
Jos jollakin pelillä haluaa esitellä teräväpiirtotelevisionsa ja tilaäänijärjestelmänsä tehokkuutta, tämä on se peli.
Fezissä pelaaja on valkoinen pikselimöhkö Gomez, jolla on persoonallisuus. Eräänä aamuna kultainen monoliitti rikkoutuu palasiksi, koko pelimaailman tulevaisuus on vaakalaudalla ja Gomezin on kerättävä monoliitin palaset pelimaailman eri tasoilta vääntelemällä ulottuvuuksia.
Näin tehdään lisenssipeli
Suurimman askeleensa uusille urille FFXII ottaa taistelusysteemillään.
Steel Wool Gamesin ensimmäinen peli ilmestyy ensi kesänä.
Pelaamisen riemua koettiin Assembly Winterissä 22.–24. helmikuuta Helsingin Kaapelitehtaalla.
John Riccitiello päättää uransa EA:n johdossa maaliskuun lopulla.
Maanantai toi mukanaan videota uudesta The Walking Dead -pelistä, BioShock Infinitesta ja The Killer is Deadista.