Etsi
Joukko faneja on lähtenyt kehittämään omaa versiotaan Bad Golf -pelistä, joka on jälleen päätynyt torjutuksi Double Finen Amnesia Fortnight -kehitystempauksessa.
Dead Rising 3:n laajentuminen jatkuu tällä viikolla kaaoksen noustessa.
The Last of Usista tuotettu täyspitkä dokumentti Grounded on saapunut kaikkien nähtäville ilmaiseksi.
DayZ:n kehitys hoituu näillä näkymin enää vain kuluvan vuoden ajan Dean Hallin vetämänä. Sitten miehen onkin aika irtautua.
Kahteen osaan jaettu Broken Age -seikkailu on saanut sen verran pätevän vastaanoton ensimmäisellä puolikkaallaan, että toisen puolikkaan saapumisesta ei pitäisi joutua kantamaan huolta.
Duke Nukemin valtakaudesta on kulunut ikuisuus, mutta vielä senkin nimestä jaksetaan jankata. Gearbox ja 3D Realms ovat jälleen ajatuneet oikeuskeskusteluihin.
Sillä lienee syynsä, miksi Mario Kart -kilpailuissa kuskeina nähdään pelihahmoja ihmisten sijaan.
Starbound-kehittäjä Chucklefish on saamassa pian kasaan oman toimistonsa. Tämä tuo kehittäjät viimein kunnolla yhteen ja on auttamassa samalla itse pelin kehityksessä.
Sony valmistautuu Gran Turismo 5:n nettiominaisuuksien poistamiseen ottamalla pelin lisäsisältöä pois myynnistä jo huhtikuussa.
Uutisia, kommentteja ja tsekkiläistä keskiaikaa viikolta kahdeksan.
2K Games uskoo, että BioShock-sarjalla voi olla vielä potentiaalia jatkoa varten Irrational Games -shokista huolimatta.
Kiefer Sutherlandin ura pelien ääninäyttelijänä vaikuttaa ottaneen enemmän harppauksia kuin moni on odottanut. Metal Gear Solid V:n ohella häntä saatetaan kuulla vielä myös uudessa Mortal Kombatissa.
PopCapilla lupaillaan, että verkkopeli Plants vs. Zombies: Garden Warfare julkaistaan ilman mikromaksuja. Miten homma jatkuu siitä selviää pelaajien toiminnan perusteella.