Etsi
Rockstar Gamesin raportoidaan etsivän grafiikkohjelmoijaa pc-käännöksiä varten.
Red 5 Studiosin jo tovin aikaa työn alla ollut Firefall on ottanut askeleen eteenpäin siirtymällä avoimeen beetaansa.
Final Fantasy X/X-2 HD saa Kingdom Hearts -paketin tapaan kevyen erikoisversion. Paketista tänään julkaistu traileri puolestaan esittelee päivitettyä teräväpiirtografiikkaa.
Ubisoftin kassa ei paisunut ZombiU:n ansiosta. Tämän myötä suunnitelmia jatko-osalle ei löydy.
Microsoftin joka kesä nykyisin järjestettävän Summer of Arcade -kampanjan aikataulu on selvillä.
Zyngan uusi toimitusjohtaja Don Mattrick silmäili raporttien mukaan Microsoftilla ollessaan, josko Zyngan ostaminen olisi ollut mahdollista.
Inazuma Eleven 3 löytää tiensä Eurooppaan tulevana syksynä kahden sisällöllisesti hieman erilaisen version voimin. DS:n sijaan kumpainenkin tuotos nähdään täällä 3DS:llä.
Chris Roberts on esitellyt Star Citizenin talousjärjestelmää, jonka on määrä ottaa vahvasti lukuun pelaajien tekemät päätökset, teot ja mokat.
Ranska päätyi toimimaan uusien Pokémon-pelien inspiraation lähteenä, kiitos kauneuskytköksiensä.
Elokuussa on aika lihottaa Halo 4:ää niin uusilla varusteilla kuin kartoillakin. Pallopelailuakin kehitellään.
NHL 14:n viimeisimmässä videossa ihmetellään maalivahtien uusittua ajatusmaailmaa.
Namco Bandai on vahvistanut tuovansa myös Tales of Xillia 2:n länsimaihin, vaikka ensimmäisenkin osan julkaisu on täällä vielä edessä.
Uutisia, kommentteja ja purtuja ohjainratteja viikolta 27.