Etsi
Wii U on saamassa Euroopassakin tuoreen karaokesovelluksen, jossa maksut hoidetaan ajan mukaan.
Epic Gamesin työpaikkailmoitus kertoo yhtiön työstävän Fortniten ohella jonkinlaista toista verkkotoimintapeliä.
Steamista ostetuissa Monacoissa on nyt myös mukana tuki kenttäeditorille. Mac-versiokin pelistä julkaistiin hiljattain.
Xbox 360:llä on jälleen pian mahdollista kokeilla uutta päivitystä etukäteen ja antaa siitä Microsoftille palautetta. Testauksen avulla pyritään sujuvoittamaan varsinkin Microsoft-pisteille tehtäviä jäähyväisiä.
Wiin Vitality Sensoria ei ole nähty kaupattavana, sillä Nintendo ei ole saanut sitä toimimaan tarpeeksi luotettavaksi kaikkien ihmisten kohdalla.
Roolipeliklassikko Final Fantasy VII:n voi napata itselleen nyt myös Steamista päivitetyssä kuosissa.
Guild Wars 2:n tuore Living World -päivitysmenetelmä voi yhdessä mikromaksujen kanssa korvata täysin lisälevyt.
Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 3 saa tänä vuonna vielä kourallisen lisäsisältöä, minkä kunniaksi kaupoissa nähdään myös tuhdimpi versio pelistä. Sarja siirtyy samalla ensi kertaa pc:lle.
State of Decayssa ei lähdetä tekemään yhteistyötä, vaikka kehittäjät pohtivatkin vielä tovi sitten lisäävänsä moninpelin mukaan jälkeenpäin.
Warrior's Lair, joka myös Ruin-nimellä aikoinaan tunnettiin, on päätetty jättää julkaisematta.
Ilmaiseksi koettavissa oleva MechWarrior Online on valmis hylkäämään beetavaiheensa kesän jättäessä meidät.
PlayStation Storessa jylläävät parhaillaan myös alennusmyynnit, joista osa kulkee maailmanlopun hengessä.
RuneScape 3 on saanut julkaisupäivän, joka ei ole enää edes kuukauden päässä.