Englantilainen sanomalehti The Telegraph kertoo Wiin aiheuttaneen useita loukkaantumisia ja onnettomuuksia. Wii Sportsia pelaamalla on lehden mukaan helppo rikkoa itsensä.

Keski-ikäisten paikat eivät kestä liian pitkiä pelisessioita ja osteopaatti Martin Daviesin mukaan se myös näkyy hänen klinikkansa potilastilastoissa. Davies kertoo tenniksen ja nyrkkeilyn olevan suurimmat loukkaantumisten aiheuttajat ja neuvoo vanhempia pelaajia venyttelemään ennen pitkiä pelisessioita.

Davies kuitenkin myös lisää, ettei Wiin vaikutukset ihmisiin ole ainoastaan negatiivisia: eräs vanhemmista on kertonut hänen poikansa pudottaneen paljon painoa saatuaan Wiin syntymäpäivälahjakseen.

Lähde: Telegraph

Lisää luettavaa