Pelien pc-versioiden kannattavuus laskee kokoajan. Suurinpana syynä pidetään piratismia, jota esiintyy pc:llä huomattavasti konsoleita enemmän. Crysiksen selvästi odotettua heikompi myynti kertoo karua kieltään.
Far Cry 2:n kimpussa parhaillaan työtä tekevä Clint Hocking kertoo heidän pelin tulevan pc:n lisäksi konsoleille juuri pc:n suurilukuisen piratismin takia. Hocking myöntää, että myös konsoleilla pelataan laittomasti kopioituja pelejä, mutta tietokoneeseen verrattuna konsolien piratismiluvut ovat todella pieniä.
Ubisoft halusi Far Cryn jatko-osasta alunperin pelkälle pc:lle tulevan pelin, mutta sen tekeminen ei olisi ollut kannattavaa. Hocking myöntää, että pelien on tuotettava voittoa ja tästä syystä peli on tehtävä myös konsoleille.
Far Cry 2:n on määrä ilmestyä tänä vuonna PS3:lle, Xbox 360:lle ja pc:lle.
Lähde: Playfuls