Etsi
Nintendo on tuomassa Mario Kart 8.een lupailemansa mersut elokuun lopulla muutamien paikkausten kera.
Twitchiin tallennettavat videot saattavat päätyä jatkossa hiljennetyiksi, mikäli niissä havaitaan "tekijänoikeuksin suojattua musiikkia".
Metro Reduxin uusin traileri on saapunut näyttämään, mitä uutta uuden sukupolven konsoleilla onkaan luvassa.
Pahoilasen poikaa ohjastamaan päästään jälleen ensi vuonna uuden Lucius-pelin saapuessa.
Sleeping Dogsin Definitive Edition vahvistettiin.
Sherlock Holmesin peliseikkailuihin erikoistunut Frogwares pukkaa uusia mysteerejä ulos syyskuussa.
Counter-Striken tie vie seuraavaksi näemmä zombien reviirille Counter-Strike Nexon: Zombiesilla.
Mikäli Diablo III:a ehti pelaamaan jo PS3:lla tai Xbox 360:llä, voi vanhan sankarinsa siirtää The Ultimate Evil Editionin myötä konsolille kuin konsolille.
Crytek tuo Xbox Onella tavatun Ryse-toimintapelinsä pc:lle luvaten, että peli tukee muun muassa 4K-resoluutiota.
Shovel Knight myy näpsäkästi, vaikka Euroopassa peliä odotellaankin vielä Nintendon alustoille.
Senran Kagura -sarjan pelejä saadaan lisää Eurooppaan niin toiminnan kuin kokkauksenkin merkeissä.
Uutta The Expendables -elokuvaa markkinoidaan yhteistyössä äijäräiskintäpeli Broforcen avulla.
Yhteistyöräiskintä Evolve liittyy vuodelle 2015 loikkaavien pelien joukkoon.