Etsi
Konami julkisti Eurooppaan tuotavan Metal Gear Rising: Revengeance -erikoisversion sekä Zone of the Enders -kokoelman julkaisupäivän.
Peliala elää Suomessakin murroskautta digimyyntien kasvattaessa rooliaan. Miltä näyttivätkään pelimyynnit Suomessa kuluvan vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana?
Yhdysvaltojen itärannikkoa ravistellut Sandy-myrsky on lykännyt uuden GTA-traileri tuloa. Peliin liittyvät materiaalivuodot näyttävät jatkuvan kuitenkin edelleen.
Activision väläyttelee, miltä Nuketown näyttää vuonna 2025.
Mass Effect -paketti saadaan vanhalle mantereelle tuhtia PlayStation 3 -versiota myöten.
Sonyn talous saattaa vielä vakaantua, joskin PlayStation-puoli tahmaa jälleen.
Alpha ja Bravo latovat ylitappoja vielä ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Applen mobiililaitteet saivat oman Borderlandsinsa.
Halloween toi tullessaan uuden Amnesia: A Machine for Pigs -videon.
FIFA 13 on aloittanut elämänsä vauhdikkaasti Battlefield 3 Premiumin löytäessä myös vielä hankkijoita.
Kehittäjäkonkarit John ja Brenda Romero ovat joutuneet kulkemaan kivistä polkua lokakuun lopun ajan.
Dead Island Riptidessa kauhistellaan keväällä.
Lego-ukot pomppivat sormusten herran tarun merkeissä vajaan kuukauden päästä.