New Yorkiin sijoittuva elämäsimulaatiota ja bisneshallintaa yhdistelevä Big Ambitions on julkaistu PC:lle.
Matka kohti rikkauksia alkaa pelaajan saadessa setänsä avustuksella asunnon ja ensimmäisen työpaikan. Pelaajan tulee rakentaa vähitellen New Yorkiin useita pieniä yrityksiä, kasvattaa niistä valtavia yhtiöitä ja nousta samalla kaupungin menestyneimmäksi yrittäjäksi. Tavoitteen saavuttamistavan kerrotaan olevan pelaajan omissa käsissä.
Pelaaja voi perustaa esimerkiksi oman supermarketin, pikaruokaketjun, asianajotoimiston, lahjatavarakaupan, autoliikkeen tai viinakaupan. Voimavarat voi halutessaan keskittää kauppaketjuun tai yksittäiseen liikkeeseen. Miljoonat on myös mahdollista tienata nettisivuja kehittämällä.
Yrityksen tehtäviin lukeutuvat muun muassa lainanottaminen, logon suunnittelu, toimitilan vuokraaminen, henkilöstön palkkaus, tuotteiden hankinta ja rahan hallinta. Myös työntekijöiden hyvinvoinnista on huolehdittava viihdyttävillä konttoreilla, jotka sisältävät tarvittavat työpöydät ja tietokoneet.
Pelaaja voi muuttaa menestyksen myötä pienestä asunnostaan New Yorkin keskuspuiston unelmien kattohuoneistoon tai ylelliseen rivitaloon. Asuntojen mainitaan olevan sisustettavissa pelaajan tyylin mukaisesti, jonka lisäksi kiinteistöihin sijoittaminen onnistuu.
Tienatut rahat on mahdollista käyttää esimerkiksi nopeisiin urheiluautoihin tai kaiken voi myös riskeerata kasinolla. Bisnesten ohella on kuitenkin pidettävä huolta riittävästä yöunesta, terveydestä ja onnellisuudesta.
Aiemmin varhaisjulkaisuvaiheessa olleen Big Ambitionsin Steam-käyttäjäarvostelut ovat uutisen kirjoitushetkellä ”erittäin myönteiset”. Katso alta Hovgaard Gamesin kehittämän bisnessimulaation julkaisutraileri.
Lähde: Steam
Lue myös: Kehitteillä oleva Star Trek -rakentelupeli sai julkaisupäivän
Lue myös: Cities: Skylines -kaupunkirakentelu suuntaa seuraavaksi Lego-maailmaan – Lego Skylines julkistettiin
