K18!
Tekijä: Starbreeze Studios
Julkaisija: Electronic Arts
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: PS3, Xbox 360
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–4
Vähien ideoiden dystopia
Bullfrogin muinainen Syndicate on kiistatta yksi suosikkipelisarjoistani. Karuun, kyberpunk-henkiseen lähitulevaisuuteen sijoittuneessa maailmassa valtiot ovat menettäneet merkityksensä ja maapallon hallinnasta taistelevat jättimäiset suuryritykset, syndikaatit.
Niinpä oli suhteellisen hämmentävää kuulla, että muun muassa Chronicles of Riddickeistä ja The Darknessista tuttu Starbreeze Studios on tekemässä pelistä uutta versiointia, joka tulisi olemaan räiskintäpeli. Ristiriitaiset odotukset kääntyivät kuitenkin toivoksi, kun viime syksynä Lontoossa esillä ollut Syndicate suorastaan räjäytti tajunnan. Deus Exin rakenteelliseen pasifismiin tympääntyneenä peli tarjosi hyvällä meiningillä ja brutaalilla asenteella ryyditettyä science fiction -räiskintää.
Syndicaten päähenkilö on Miles Kilo, Eurocorp-syndikaatin tuoreimman linjan agentti. Kilon päähän asennettu DART-6-mikrosiru antaa tälle mahdollisuuden murtautua lähes millaisiin muihin mikrosiruihin tahansa. Tämä on luonnollisesti todella tehokas ase maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä on sirujen armoilla.
Alun koulutusvaiheen ja vihollissyndikaattia kohtaan tehdyn iskun jälkeen Kilo tempautuu mukaan salajuoneen, jonka keskipisteessä on DART-6-sirun luonut naistiedemies. Tarinassa on potentiaalia, mutta koko homma lähtee käyntiin aivan liian hitaasti.
Eipä sillä, nimittäin Syndicaten parhaat elämykset tulevatkin kutakuinkin alkumetreillä – se on nimittäin lupaavista lähtökohdista huolimatta melkoinen pettymys. Päällimmäisin syy tähän on se, että Starbreeze hyödyntää pohjamateriaaliaan aivan liian harvoin. Esimerkiksi erilaisten ympäristötekijöiden tai vaikkapa tykkitornien hakkerointi on hyvä idea, mutta tämäntyyppistä DART-sirun hyötykäyttöä on aivan liian harvoin ja aivan liian vähän.
Siru kortilla
Sirun toimintoja on kahdenlaisia. Itsekseen latautuva Overlay-tila on köyhän miehen Bullet Time, joka hidastaa aikaa ja lisää Kilon kestävyyttä. Muut toiminnot sitten vaativatkin toimiakseen adrenaliinia, jota saa luonnollisesti taistelusta – perustapoista vähemmän, pääosumista ja usean vihollisen tappamisesta lyhyen ajan sisään enemmän. Hieman oudosti adrenaliinia ei kuitenkaan saa itse tulitaistelusta tai vahingon ottamisesta, mikä tuntuu epäloogiselta.
Yksinpelissä DART-tiloja on kolme. Backfire tainnuttaa viholliset hetkeksi, jolloin ne ottavat enemmän vahinkoa. Suicide taas nimensä mukaisesti pistää kohteensa tekemään itsemurhan. Mikäli lähellä on muita vihollisia, kandidaatit räjäyttävät kätevästi itsensä lisäksi myös kaverinsa.
Tervetullein ja parhaiten varjeltu sirun ominaisuus on Persuade. Jo aiemmat Syndicatet olivat erittäin tuttuja siitä, että selvitäkseen taistelusta agenttien on värvättävä Persuadetron-nimisellä laitteella siviilejä, poliiseja ja jopa vihollisen agentteja avukseen. Parhaimmillaan agenteilla olikin mukanaan monikymmenpäinen seuraajajoukko.
Aivan näin auvoinen ei uuden Syndicaten Persuade-toiminto kuitenkaan ole. Se latautuu melko hitaasti ja vaikuttaa vain yhteen viholliseen kerrallaan, ja tietyn ajan kuluttua tämänkin ominaisuuden uhri päättää itse päivänsä. Mistään massiivisista seuraajajoukoista on nyky-Syndicatessa siis turha unelmoida.
Uudet ominaisuudet tulevatkin tarpeeseen, sillä Kilon kohtaama vastarinta on vahvaa jopa huvittaviin mittasuhteisiin asti. Lisäksi Kilon mukana toimiva agenttipari on suurimman osan ajasta omilla teillään. Mikäli apuria nyt joskus sattuu näkemään, tämä työn sankari lähinnä lahtaa siviilejä tai ottaa turpiinsa. Vaikutelmaa megalomaanisen suuryrityksen palveluksessa toimimisesta ei oikein synny, kun taistelee yksin ja huonoissa asemissa.
Ylitsevuotavan vastarinnan lisäksi Syndicate rakentaa haastetta myös toisella kyseenalaisella tavalla. Varsin varhaisessa vaiheessa se esittelee suojakilvillä varustetut viholliset, jotka ovat pääsääntöisesti todella raskaita. Jotta niitä pääsisi vahingoittamaan, on suojakilpi murrettava hakkeroimalla. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan vaikutuksen olemassaolon aikana on tehtävä tietty määrä vahinkoa, jotta se jäisi pysyväksi.
Tällaiset suoranaiset väsytystaistelut ovat suhteellisen tympeää pelattavaa, eikä hommaa auta yhtään se, että ison osan ajasta peli päättää, mitkä kaksi asetta pelaajalla on kerrallaan käytössä. Tämä on melko typerä ratkaisu jo siitäkin syystä, että aseet ovat tasoltaan todella epätasaisia. Esimerkiksi rynnäkkökiväärien taso vaihtelee käyttökelpoisesta karseaan. Raskaammat aseet ovat mukavia, mutta jostain syystä Syndicate jakelee niitä käyttöön todella kitsaasti.
Pettymysten pettymys
Odotin Syndicatelta todella paljon viimesyksyisen perusteella, enkä voi peitellä pettymystäni lopullisen pelin suhteen. Hyvää ideapohjaa ja teemaa hyödynnetään aivan liian vähän, ja suuri osa pelistä on yksinäistä käytäväräiskintää keskinkertaisella asearsenaalilla ja tylsillä pomotaisteluilla. DART-sirun kehittäminen vahvoilta vihollisilta kerätyillä mikrosiruilla on hyvä idea, mutta tätäkin ideaa olisi voinut jalostaa enemmän.
Niinpä lopputuloksena onkin suorastaan kouluesimerkki siitä, kuinka lupaavistakin lähtökohdista voi epäonnistua. Starbreeze on kyvykäs ja hyviä pelejä luonut studio, joten on suorastaan käsittämätöntä, miten laiskasti ja mielikuvituksettomasti suurin osa pelistä on tehty.
Pelin tarinassakin olisi ollut ainesta parempaan, ja esimerkiksi Kilo itse jää persoonana täysin kehittymättömäksi. Hän ei esimerkiksi puhu mitään, ja välianimaatiotkin tapahtuvat kaikki hänen silmillään seurattuna.
Näillä eväillä en voi kuin julistaa aiemmin yhdeksi alkuvuoden lupaavimmista peleistä tituleeraamani Syndicaten alkuvuoden pahimmaksi pettymykseksi – tällainen asetelma toimisi huomattavasti paremmin Deus Ex -tyylisenä puoliroolipelinä. Mitenkään surkea peli ei itkusta huolimatta kuitenkaan ole, mutta näillä eväillä ja odotuksilla olisi vain toivonut jotain paljon, paljon parempaa. Syndikaatin sijaan lopputulos onkin lähinnä pk-yritys.