Until Dawn 2:ssa esiintyvän Dacre Montgomeryn mukaan Firesprite-studio on työskennellyt tulevan tarinavetoisen jännärin parissa jo vähintään neljän vuoden ajan.

Lue myös: Valintavetoinen Until Dawn -kauhuhitti saa jatko-osan

Lue myös: Selviävätkö ystävykset hengissä aamunkoittoon asti? Supermassive Gamesin hittipeliin pohjaava kauhuelokuva saapui suoratoistoon

Stranger Thingsista tunnettu Montgomery kirjoittaa Instagramin julkaisussaan liittyneensä mukaan tulevan PS5:n kauhukokemuksen näyttelijäkaartiin jo vuonna 2022. Näin ollen peli on todennäköisesti ollut esituotannossa jo aiemmin.

Montgomery kertoo julkaisussaan oppineensa projektin aikana paljon uutta ja olevansa ”häkeltynyt niiden ihmisten sitoutumisesta, jotka ovat antaneet elämänsä pelin maailmalle viime vuosien ajan”. Hän myös toteaa olevansa innoissaan siitä, että peli on tulossa konsoleille.

Näyttelijätähti mainitsee kasvaneensa The Elder Scrollsin ja Age of Empiresin kaltaisten klassikkosarjojen parissa. Hän myös kertoo rakastavansa pelimaailmojen tutkimista Far Cryn, Red Dead Redemptionin ja Crackdownin kaltaisissa peleissä. Omaksi suosikkipelikseen Montgomery nimeää Prototypen.

Firespriten edellinen peli, Horizon: Call of the Mountain, julkaistiin vuonna 2023. Pelaajan valintoja painottava Until Dawn 2 ilmestyy PlayStation 5:lle ensi vuoden aikana.

Lähde: Push Square, Dacre Montgomery

Lue myös: Pienet painajaiset palaavat huomenna uudessa The Backstage -lisäosassa

Lue myös: Horizon Steel Frontiers julkaistaan ensi vuonna

Lue myös: Nämä ovat kesäkuun PS Plus Extra- ja Premium-lisäykset – joukossa useita nimekkäitä pelikokemuksia