Pelijätti Electronic Artsin siirtyminen uusien omistajien käsiin on edennyt.
EA:n ilmoitettiin viime vuonna olevan 55 miljardin suuruisen yrityskaupan kohteena. Kaupassa yhtiö siirtyisi Saudi-Arabian sijoitusrahaston sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vävy Jared Kushnerin Affinity Partnersin omistukseen.
Lue myös: EA:n osakkeenomistajat hyväksyivät yhtiön myynnin Saudi-Arabiaan
Lue myös: EA myydään
Kauppa ei kuitenkaan ole virallinen ennen kuin se saa hyväksynnän kilpailuviranomaisilta. Suunnitelmat ovat ottaneet nyt keskeisen askeleen eteenpäin EU-komission annettua hyväksyntänsä EA:n myymiselle. Komission arvion mukaan kauppa ei vaikuta merkittävästi kilpailuun yhtiön markkina-alueilla.
Yrityskauppa edellyttää vielä hyväksyntää esimerkiksi Yhdysvaltain kauppakomissiolta. Hyväksyntää pidetään kuitenkin läpihuutojuttuna, sillä ostajilla on varsin läheiset välit presidentti Trumpin kanssa.
Lue myös: EA Sports FC ennusti jalkapallon maailmanmestaruuskisojen voittajan oikein viidettä kertaa peräkkäin
Kauppa on herättänyt huolia sekä pelaajien että lainsäätäjien keskuudessa. Esimerkiksi yhdysvaltalaissenaattorit Richard Blumenthal ja Elizabeth Warren kirjelmöivät kaupasta valtionvarainministeri Scott Bessentille todeten kaupan olevan uhka kansalliselle turvallisuudelle ja nostavan Saudi-Arabian vaikutusvaltaa. Senaattoreita huolta aiheuttavat myös EA:n keräämien käyttäjätietojen siirtyminen Saudi-Arabian hallinnon käsiin sekä pelaajien altistuminen valvonnalle, sensuurille ja propagandalle.
Lähde: PC Gamer