Star Fox on taas kuuma nimi, sillä Switch 2:n kesän kuumin yksinoikeuspeli on Star Fox. Nimen perusteella voisi kuvitella, että kyseessä olisi joko kokonaan uusi peli, tai kenties uusintaversio siitä alkuperäisestä Super Nintendo -pelistä. Näin kuvitteleva olisi väärässä, sillä Star Fox on tietenkin, loogisesti, kuinkas muuten, uusintaversio Nintendo 64:n Star Fox 64:stä, tai kuten se Euroopassa tunnettiin, Lylat Warsista.
Niin hyvä kuin peli aikanaan olikin, se ei välttämättä ole enää kaikkien tuoreimmassa muistissa, sillä peli on ehtinyt jo eeppiseen 29 vuoden ikään. Ja tämän sanottuani noin puolet lukijoista tuntee muuttuvansa saman tien pölyiseksi luurangoksi tajuttuaan, miten nopeasti aika on rullannut. Tunnen tuskanne, koin itsekin prikulleen saman kun vuosiluku 1997 paukahti pelin alussa ruudulle.
Mutta nyt kun kaikki vähänkään vanhemmat lukijat ovat pölynä lattialla, on sitäkin suurempi syy palata takaisin pelaamaan sitä alkuperäistä peliä ja ottamaan selvää, kuinka uskollinen uusintaversio Star Fox on.
Ehkä aivan aluksi on syytä pohtia sitä, kuinkas mones sarjan peli Star Fox 64 yleensäkään on. Se ensimmäinen oli tietenkin vuonna 1993 julkaistu Star Fox, joka esitteli Super Nintendon uuden SuperFX-matematiikkaprosessorin kykyjä. Pelin menestyksen jälkeen Nintendo lähti kehittämään toista Star Fox -peliä, joka ehti tehdä pelimessuilla vaikutuksen pelitoimittajiin, mutta ei suurempaan yleisöön. Peli ehdittiin kehittää miltei valmiiksi, mutta nopeasti kehittynyt 3D-teknologia ja jo markkinoille ehtineet 32-bittiset konsolit saivat Star Fox 2:n näyttämään hyvin alkeelliselta peliltä, joten Nintendo pisti projektin jäihin. Peli kuitenkin julkaistiin lopulta vuonna 2017 retrohenkisen Super NES Classic Edition -minikonsolin myyntivalttina.
Joten onko pari vuotta Star Fox 2:n peruutuksen jälkeen julkaistu Star Fox 64 sarjan toinen vai kolmas peli? Kysymykseen ei liene oikeaa vastausta, mutta sehän ei ole estänyt pelaajia väittelemästä asiasta vuosien ajan.
Star Fox 64:n tarina sai alkunsa miltei vahingossa. Nintendon valmistautuessa Nintendo 64:n julkaisuun, firma pisti tietenkin kaikki kynnelle kykenevät pelinkehittäjänsä työstämään sille pelejä. Super Mario 64 oli niin suuressa määrin firman ykkösprioriteetti, että kaikki firman toimistolle asennetut kehitysalustat oli varattu yksinomaan Mario 64 -kehitystiimin käyttöön ja muut joutuivat pärjäämään kehitysympäristöjen varhaisilla kehitysversioilla, jotka olivat teknologialtaan lähempänä Super Nintendoa kuin Nintendo 64:ää.
Eräs näistä kakkosketjun tiimeistä koostui pitkän linjan Nintendo-taiteilija Takaya Imamurasta ja koodari Kazuaki Moritasta. Morita ei ollut koskaan harrastanut 3D-koodausta, mikä ei ollut 90-luvulla kovinkaan harvinaista, olivathan aiemmat konsolit keskittyneet miltei yksinomaan 2D-peleihin. Eikä 90-luvulla myöskään ollut mitään valmiita 3D-grafiikkakirjastoja, vaan koodareiden täytyi pyöritellä ja piirtää vektoreita käsin. Ei helppoa puuhaa, kuten jokainen tietoteknisen algebran kursseja käynyt tietää.
Imamura ja Morita keksivät, että alkuperäisen Star Foxin kääntäminen Nintendo 64:lle voisi olla hyvä harjoitteluprojekti. Kuukausien kuluessa kaksikko sai aikaan yksinkertaisen prototyyppiversion, jossa Arwing-hävittäjät lentelivät kuutioiden täyttämässä maailmassa. Sen pitemmälle ei ollut asiaa, sillä Nintendo-päättäjät suhtautuivat projektiin niin penseästi, että he eivät antaneet kaksikolle lupaa aloittaa virallista kehitysprojektia ja lisäksi aktiivisesti kannustivat näitä jättämään projektin sikseen.
Lue myös: Pelifirmat: tuokaa tämä kulttiklassikko takaisin
Kurssi muuttui, kun Nintendo kaipasi kuumeisesti materiaalia Shoshinkai-messuille Nintendo 64:n hypettämiseksi ja Star Fox -projekti pääsi 10 sekunnin mittaisella demovideollaan mukaan “katsokaa, mihin konsolimme pystyy”-hypevideolle. Lyhyestä kestosta huolimatta suuri yleisö ja messuilla käyneet toimittajat innostuivat Star Foxista niin paljon, että Nintendon oli pakko reagoida ja antaa projektille vihreää valoa.
Itse pelin kehitysprosessista on puhuttu vuosien varrella paljonkin, mutta monet kommenteista ovat suoraan ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi se tuntuu olevan faktaa, että Shigeru Miyamoton pyynnöstä Star Fox 64 hyödynsi Star Fox 2:ta varten kehitettyjä ideoita, mutta puhujasta riippuen ideoita hyödynnettiin joko vain hieman antamaan projektille suuntaa, tai runsaammin. Koska kyseessä kuitenkin ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaiset pelit, joita kehittivät vielä enimmäkseen samat ihmiset, on vaikea erotella, mikä idea on lainattu Star Fox 2:sta Miyamoton pyynnöstä ja mikä ei.
Oli miten oli, Star Fox 64 ei todellakaan tunnu vallankumoukselliselta peliltä, jos on pelannut Star Fox 2:ta, eikä oikeastaan, vaikka olisi pelannut vain sitä alkuperäistä. Mikä ei toki ole mikään vahinko, vaan ihan tarkoituksellinen juttu: kehitystiimi halusi, että Star Fox 64 tuntuu ikään kuin siltä peliltä, joka Star Foxin haluttiin olevan, mutta johon ei Super Nintendon teknologian puitteissa ollut mahdollisuuksia.
Niinpä tarjolla on jälleen niin kutsuttua kiskoräiskintää. Pelaajan Arwing lentää automaattisesti eteenpäin valmiiksi purkitettua reittiä, jolloin pelaajan vastuulle jää aluksen ohjaaminen ruudulla ja näin esteiden väistely ja vihollisten ammuskelu. Peli tietenkin näyttää paremmalta kuin alkuperäinen ja pyöriikin siedettävästi, vaikka luonnollisesti ajan hammas onkin puraissut aikanaan niin komeaa ulkoasua kunnolla.
Lue myös: Retrostelussa Zelda-peli, josta nähdään painajaisia edelleenkin
Yksin ei tarvitse taistella, sillä mukana on kolme tekoälyn ohjastamaa kaveria, joilla kaikilla on omat persoonallisuutensa. Ei tekoälyn kavereista juuri apua ole, sillä ne ovat hyvin passiivisia ja lähinnä vain kaipaavat pelaajaa pelastamaan itseään milloin miltäkin vaaroilta, mutta kaverit tuovat silti peliin mukavasti elävää meininkiä.
Se suurin varsinainen pelillinen uudistus on niin kutsuttu “All Range Mode”-pelitila, jossa se automaattinen ränni vaihtuu hieman suurempaan areenaan, jossa saa lennellä sitten vapaasti ympäriinsä. Tämä ominaisuus lainattiin Star Fox 2:sta, mutta alkuperäiseen peliin verrattuna se tuntuu todella huikealta uudistukselta. Tai ainakin tuntui, sillä nyt areenat tuntuivat kovin pieniltä ja tekoälyn kaverit entistä hyödyttömiltä, kun areenaa kuvaava tutka paljastaa, miten ne vain lentävät ympyrää jossain kartan laidalla samalla kun pelaaja taistelee neljää vihollista vastaan yksinään.
Star Fox 2:sta lainattiin myös tankki ja sukellusvene, joita pääsee ohjastamaan muutamassa kentässä. Niillä pelaaminen tuntuu myös hyvin tutulta, mitä nyt tankki on sidottu liikkumaan vain maassa.
Homman nimi ei siis todellakaan ole vallankumous, vaan alkujaan hyvin hintelän paketin pyöristäminen. Pienet välianimaatiot tuovat peliin hieman elokuvamaista tunnelmaa ja siinä missä myös Star Fox 64:n pelaa läpi noin tunnissa, tekeminen ei vielä lopu siihen. Peli kun on suunniteltu pelattavaksi useita kertoja. Pelin kulkua kuvaava tähtikartta haarautuu selkeästi useisiin eri suuntiin, mutta vaihtoehtoisten reittien löytäminen vaatii tiettyjen pelin sisäisten tavoitteiden suorittamista, eikä Star Fox 64 niistä hirveästi tiedota. Niinpä jos ei turvaudu lukemaan netistä ohjeita, saa yrittää samoja kenttiä useita kertoja uudelleen, jotta löytää ne vaihtoehtoiset sivupolut.
Nykyperspektiivistä katsottuna Star Fox 64 vaikuttaa silti hieman ankealta peliltä. Muistan kyllä, miten aikanaan pelasimme sitä kaveriporukan kanssa silmät pyöreinä, sillä sen komea ja sujuva 3D-grafiikka teki vaikutuksen jopa innokkaisiin PC-pelaajiin, ainakin siihen saakka, että 3D-kiihdyttimet alkoivat yleistyä. Mutta kelloa ei saa käännettyä taaksepäin, eikä siitä pääse mihinkään, että Star Fox 64 kärsii monen muun Nintendo 64 -pelin tavoin siitä, että se julkaistiin Nintendo 64:lle. Tekstuurit ovat todella suttuisia, piirtoetäisyys on olemattoman pieni ja on usein vaikea edes hahmottaa, mitä hittoa se edessä siintävä suttuinen mössö edustaa. Vihollista? Kerättävää esinettä? Kaveria?
Pelattavuus tuntuu myös auttamattoman kankealta, sillä niin vauhdikkaita ja elokuvamaisia kuin ne tehtävät ovatkin, se itse pelaaminen on kömpelöä. On usein epäselvää, miten joku hyökkäys pitäisi väistää, koska tilaa liikkumiseen on niin vähän ja kiskoille asennettu kamera vetää pelaajaa väistämättä väärään suuntaan. Samoin myös tähtääminen on turhauttavan kiperää puuhaa ja esimerkiksi pelin loppupomo tuntuu todella ärsyttävältä, koska tökkivän teknologian takia on hankala hahmottaa, miksi omaan alukseen osuu ja mitä turpasaunan väistämiseksi olisi pitänyt tehdä.
Mutta ei tämä toki tarkoita sitä, että Star Fox 64 olisi ollut suunnaton paske. Varhaiset 3D-pelit ovat tunnetusti teoksia, jotka vanhenevat monellakin tavalla huonosti. Ajan pioneerit eivät olleet vielä keksineet parhaita keinoja toteuttaa pelejä, eikä varhaisten 3D-konsolien teknologia antanut mahdollisuuksia tehdä kovin näyttäviä pelejä. Ilmestyessään Star Fox 64 otettiin vastaan hyvin lämpimästi ja siitä tuli nopeasti yksi Nintendo 64:n parhaiten myydyistä peleistä.
Lue myös: Star Fox palaa! Nintendo paljasti uuden osan sarjaan yli vuosikymmenen tauon jälkeen
Tämä mielessä ei olekaan yllättävää, että Nintendo on palannut saman kupin ääreen uudelleenkin, sillä Star Fox 64 julkaistiin uusintaversiona niin Nintendon 3DS-käsikonsolille kuin tavallaan myös Wii U:lle Star Fox Zeron muodossa. Ja tietenkin myös tosiaan se aivan äskettäin julkaistu Switch 2:n Star Fox on miltei prikulleen sama peli, mutta nyt vuoden 2026 teknologialla toteutettuna ja hieman tuunattuna. Alkuperäinen tiimi voi olla aika tyytyväinen siitä, että heidän miltei 30 vuotta sitten kehittämänsä peli toimii näiden päivitysten jälkeen edelleen mainiosti ja tarjoilee yhä samanlaisia wow-hetkiä kuin alkuperäinen peli aikanaan.
Miikka Lehtonen