Tuhansien tarinoiden linnake
Kääpiösiirtokuntani pormestari on muuttunut vampyyriksi. Koska en huomannut tätä ajoissa, myös pormestarin koko lähipiiri koostuu nyt vampyyreistä. Jos en tee asialle jotain heti, kohta koko siirtokuntani on täynnä pelkkiä verenimijöitä. Tämä ei lyhyellä aikavälillä olisi puhtaasti ikävä juttu, sillä otukset ovat miltei kuolemattomia ja paljon tavallista kääpiötä kestävämpiä. Toisaalta ne tarvitsevat säännöllisesti perinteisempien kuolevaisten verta pysyäkseen kunnossa, joten ymmärrätte varmaankin, miksi yhtälö ei vain toimi. Pormestari täytyy siis hoidella.
Tämä ei onnistu perinteisin asein, koska jo muutama vampyyri riittäisi pistämään siirtokuntani kaivosmiehet, puusepät, farmarit ja kokit pakettiin. Niinpä määrään kääpiöni kaivamaan syvän kuopan, kunnes satojen metrien syvyydessä kirves osuu vihdoin laavavirtaan. Montun päälle rakennetaan huone, jonka lattia on yksi jättimäinen ansaluukku. Sen keskipisteeseen asennetaan pormestarin arvolle sopiva työpöytä. Kun hänen korkeutensa on pitämässä uutuuttaan kiiltävässä virkahuoneessaan palaveria kätyreidensä kanssa, lukitaan ovet sivullisuhrien välttämäiseksi. Sitten nykäistään ansaluukun avaavasta vivusta, mikä pudottaa koko huoneen kaluston vampyyreineen tuliseen kohtaloonsa. Ongelma ratkaistu.
Tämä todellinen tarina erään linnakkeeni historiasta on hyvä esimerkki siitä, miksi niin monet ovat jaksaneet jo vuosien ajan pelata Dwarf Fortressia sissimäisellä vimmalla, vaikka peli on yhtä helposti lähestyttävä kuin vihainen piikkisika. Kahden veljeksen kehittämä peli on nauttinut 16 vuoden ajan hillitöntä underground-suosiota, mutta nyt ehostetun ja maksullisen version tarkoituksena olisi murtautua suuremman yleisön tietoisuuteen.
Harva, jos mikään, peli on yhtä pahamaineinen kuin Dwarf Fortress, eikä suotta. Ennen tuoretta Steam-versiota pelissä ei ollut esimerkiksi varsinaista grafiikkaa, vaan pelimaailma koostui hyvin sekavista kirjainmerkeistä. Pelikokemuskin oli eeppinen, kun kaikki monimutkaiset asiat tehtiin niin ikään monimutkaisten näppäinyhdistelmien avulla. Pelin sisältä ei tietenkään löytynyt mitään tietoa siitä, miten asiat toimivat tai miten pelaajan tulisi tehdä yhtään mitään.
Näiden ongelmien korjaaminen on ollut Steam-version suurin tavoite, sillä se ottaa merkittäviä askeleita kohti modernin pelin perusvaatimuksia. Siinä on vihdoin asialliset grafiikat, joiden ansiosta kokemus on ainakin paljon aiempaa selkeämpi. Pelaaminen onnistuu hiirellä ja näppäimistöllä graafisen käyttöliittymän kautta ja mukaan on lisätty jopa opetusosio, joka käy läpi tärkeimmät perusteet ja auttaa aloittelijan alkuun. Moninaiset ja edelleen uhkaavat valikot tarjoavat selityksiä kaikkien eri vaihtoehtojen toiminnasta ja on ilmiselvää, ettei Dwarf Fortress ole koskaan ollut läheskään näin lähestyttävä.
Tutoriaalit ja uudistukset eivät kuitenkaan raapaise kuin pintaa, eikä tämä johdu siitä, että ne olisivat huonoja. Kokemus vain on niin uskomattoman monimutkainen ja syvällinen, että mikään tutoriaali ei pystyisi parempaan.
Dwarf Fortress ei ole oikeastaan peli, vaan yhdistelmä hiekkalaatikkoa ja tarinageneraattoria. Sen alussa kourallinen kääpiöitä seisoo vankkurikuormansa kanssa jossain huitsin Nevadassa ja tarkoituksena olisi heitä komentaen ja ohjaten rakentaa eeppinen linnake, joka kestää ajan hampaan puraisut. Tai jotain muuta, jos siltä tuntuu, sillä Dwarf Fortessissa ei ole mitään pelin sisäisiä tavoitteita tai voittoehtoja. Puuhastelu päättyy joko pelaajan kyllästyessä tai linnakkeen kohdatessa onnettoman lopun. Jälkimmäinen on murskaavan paljon yleisempi vaihtoehto.
Simppelin pinnan alla piilee aivan uskomattoman monipuolinen ja omalla tavallaan realistinen simulaatio, joka pyrkii mallintamaan kääpiöiden asuttaman maailman ja sen moninaiset asukit viimeistä piirtoa myöten. Kaikilla kääpiöillä, hirviöillä ja eläimillä on omat persoonallisuutensa, tavoitteensa ja tarpeensa, jotka ohjaavat niitä. Maailma toimii myös suunnilleen yhtä realistisesti, usein pelaajan tappioksi. Linnakkeiden yksi yleisimmistä karuista kohtaloista on joutua tulvivan vedenpaineen valtaan, kun innokas pelaaja yrittää rakentaa vesivarastoa ja kaivoa. Olisi ollut mukava tietää minuutti sitten, että talven jälkeen sulavat lumet ja jäät saavat joet virtaamaan nopeammin ja aiheuttavat yllättäviä tulvia!
Alussa pelaaminen tuntuukin siltä kuin yrittäisi sokkona rullalautailla tietään läpi vaikean esteradan. Joka välissä lyö päänsä tai polvensa esteeseen, jonka olemassaoloa ei edes osannut aavistaa. Sitten ei auta kuin suunnata pelin ulkopuoliselle wiki-sivustolle lukemaan, miten vesifysiikat oikeasti toimivat tai miten rakennetaan oikeaoppinen laavaenergialla toimiva kaivoskärryjärjestelmä. Tai miksi edellisen linnakkeen lähistöllä asustelleet apinat päättivät yllättäen varastaa kaiken irrallisen ja kuskata sen viidakkoon.
Tässä piilee myös pelin salaisuus. Dwarf Fortress on aivan älyttömän hauska kokemus, kunhan päästää irti perinteisestä ja väärästä ajattelumallista, että häviämisessä olisi jotain vikaa. Eräs Dwarf Fortressin hyödyllisimmistä latausruudun neuvoista muistuttaa häviämisen olevan hauskaa, mikä tuntuu ensisilmäyksellä vähän oudolta. Sanoman sisäistäminen vaatii hieman aikaa ja työtä, sillä on kieltämättä lannistavaa menettää useiden tuntien työ hetkessä, kun ruokavaraston suunniteltu laajennus puhkaisee vaikkapa aukon kaiken tieltään tuhoavien paholaishämähäkkien kotiluolaan.
Vaiva kuitenkin palkitaan, koska häviöihin ja katastrofeihin liittyy yleensä jokin hauska kokemus tai tarina. Muutaman kerran jälkeen häviöitä ei enää edes ajattele epäonnistumisina vaan osana pelin suurempaa metarakennetta. Uudet aloitukset ovat nopeita ja tuhotut luolastot jäävät pelin maailmaan, muodostaen näin osan sen historiaa ja taustatarinaa.
Yhteenvetona sanoisin, että Dwarf Fortressin Steam-versio onnistuu tavoitteissaan. Se on vihdoin versio pelistä, jota kehtaa suositella ihmisille, ja jonka kanssa pääsee sinuiksi kohtalaisen pienellä vaivalla. Kun pelatessa väistämättä törmää johonkin ongelmaan, apu on aina lähellä. Harvalla pelillä on yhtä innostunutta ja auttavaista yhteisöä kuin Dwarf Fortressilla, sillä sen jokainen jäsen muistaa itsekin, miltä tuntuu aloittaa tyhjästä.
Kun luolastoonsa saa viimein rakennettua viemärit, jotka eivät yllättäen tapa kaikkia sen asukkaita, tuntee todella saavuttaneensa jotain ainutlaatuista. Fiilis toki saattaa lannistua yllättäen, kun puuseppä joutuu demonin riivaamaksi ja päättää vaihtaa työkalunsa sotakirveeseen. Mutta hei, se on toinen tarina se!