Deathloop-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun numerossa 226. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Aikaa tapettavaksi
Arkanen odotetun uutuuspelin Deathloopin antisankari Coltin päivä ei ala – saati pääty – järin miellyttävästi. Mies havahtuu eriskummallisen Blackreefin saaren rannalta muisti ja takki tyhjänä, ja kipeässä pääkopassa kumisee vain yksi ajatus: täältä on päästävä pois.
Pakomatka alkaa pelillisesti umpituttujen mekaniikkojen siivittämänä. Coltin varustukseen mahtuu kerralla kolme asetta, lähitaisteluun ja salamurhailuun sopiva viidakkoveitsi, tarvittaessa miinaksi muuntuva käsikranaatti ja radiopuhelin, jonka avulla voi manipuloida erilaisia mekaanisia vempeleitä, kuten valvontakameroita ja automaattitykkejä. Pian Coltin arsenaali alkaa täydentyä myös yliluonnollisilla kyvyillä. Muut Blackreefin asukkaat ovat tappojalalla liikenteessä ja jokainen saarelainen hamuaa Coltin päänahkaa, joten tie vapauteen on katettu verellä.
Ennen pitkää paljastuu tyly totuus. Blackreef on yhden vuorokauden aikasilmukkaan sullottu ajan ja tilan vankila, josta ainoa pakotie on saarella valtaa pitävien visionäärien tappaminen yksi kerrallaan. Aikasilmukan johdosta kaikki eilispäivän kalmot kampeavat aamusella takaisin elävien kirjoihin, joten murhatalkoot on saatava päätökseen yhden vuorokauden aikana. Päivän päättyessä tai kuolon korjatessa Colt herää taas tutulta rannalta ja karuselli alkaa alusta. Coltin perimmäinen tavoite on helpottaa tappajan työtään keräämällä mahdollisimman paljon tietoa Blackreefin asukkaista, tapahtumista ja tietysti visionääreistä.
Kukin Blackreefin käskynhaltija on omanlaisensa vikuralleen vinksahtanut ja elämää suurempi persoona omine heikkouksineen ja vahvuuksineen – yliluonnollisia kykyjä unohtamatta. Tappokeikat on otettava yksilöllisinä koitoksina visionäärien persoonallisuuden, ominaisuuksien ja sijainnin osalta, sillä jokainen tekijä sinkoaa soppaan omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Koko konkkaronkan niittaaminen saman päivän aikana vaatii suunnitelmallisuutta ja rytmitajua.
Deathloopin murhapalapelin ratkominen on kutkuttavan kinkkistä puuhaa täynnä sinivalaan kokoisten skuuppien ja mikroskooppisen tiedonmurusten ynnäilyä. Keskustelujen salakuuntelu, asiakirjojen lukeminen ja visionäärien keskinäisen suhdeverkoston tutkiminen muodostavat Deathloopin pelillisen selkärangan. Ajallisen jatkumon hahmottaminen on myös tärkeä osa kokonaisuutta, sillä aamulla paikassa A tapahtuva asia vaikuttaa siihen, mitä paikassa B tapahtuu iltapäivällä, ja niin edelleen.
Vaikka sisäistettävää on paljon ja mutkittelevan tarinan punainen lanka punoutuu paikoin aivan hiuksenhienoista haituvista, peli ei taannu vaikeaselkoiseksi. Vuorokaudenaika vaihtuu vasta pelaajan siirtyessä alueelta toiselle, joten Blackreefiä voi tutkia omalla tahdillaan. Omaehtoinen tarkkaavaisuus on kuitenkin tuiki tärkeää, sillä hosuva pelaaja onnistuu takuulla ohittamaan lukuisia tärkeitä asiakirjoja ja nauhoitteita, jotka on piilotettu Deathloopin visuaalisen runsaudensarven pienten yksityiskohtien lomaan.
Etenemisestä palkitaan tosin muullakin kuin tiedonmurusilla. Satunnaisista arkiesineistä ja tapetuista avainhahmoista kerättävällä jäänne-energialla on mahdollista sitoa aseita, varusteita ja erikoiskykyjä Coltin olemukseen, jolloin ne saa heti käyttöönsä päivän alkaessa alusta. Mikäli tarvekaluja ei sido Coltiin jäänne-energian avulla, ne ovat aamusella kadonneet. Etenemisen kannalta infuusio on siis elintärkeä ominaisuus.
Colt voi kuolla ja syntyä uudestaan kahdesti yhden vuorokaudenajan sisällä. Kuolon korjatessa kerätty jäänne-energia jää leijumaan kuolinpaikalle, ja pelaaja voi halutessaan palata ruumiin luo imuroimaan eteeriset herkut takaisin plakkariin. Mekaniikka on tuttu soulslike-lajityypin peleistä.
Genrestä tuttu on myös Deathloopin moninpelitila, jossa pelaaja voi hypätä Coltin arkkivihollisen Juliannan saappaisiin ja hyökätä muiden pelaajien sessioihin. Juliannan roolissa päämäärä on yksinkertainen: Coltilta henki pois. Coltin nahoissa viihtyvän pelaajan on puolestaan joko tuhottava ulospääsyn estävä satelliitti ja pötkittävä pakoon tai uskaltauduttava nuottasille kovahipiäisen Juliannan kanssa. Molemmissa strategioissa on hyötynsä ja haittansa.
Pelaaja voi itse päättää, haluaako pitää moninpelin päällä ja onko hyökkäyslatu auki vain kaverilistalaisille vai kaikille Deathloopin pelaajille. Ominaisuuden ollessa pois päältä Julianna käy satunnaisesti heittämässä kapuloita yksinpelaajan rattaisiin tekoälyn ohjastamana. Hieman päälleliimatun oloinen moninpelimuoto miellyttänee etenkin yksinpelin puhkipelanneita ja Dark Souls -henkisestä yksinpelaajien kiusaamisesta nauttivia, mutta sille ei uskalla luvata erityisen pitkää ikää. Arvostelun aikana moninpeliin alkoi hiipiä puun makua jo muutaman taiston jälkeen.
Ulkoisten avujensa osalta Deathloop on niin tekijöidensä näköinen peli kuin olla ja voi. Art decoa, brutalismia ja 60-lukulaista futurismia uhkuva persoonallinen ulkoasu lyö käsipäivää tyyliä ja groovea uhkuvan ääniraidan kanssa. Koko komeuden kruunaa priimaluokan ääninäyttely. Arkanelle tyypilliseen tapaan pelimaailma on suunniteltu näennäistä kokoaan suuremmaksi leikkikentäksi, joka venyy yllättävän pitkälle sekä vaaka- että pystysuuntaan.
Myös toiminnan osalta Deathloop on sielunsisko Arkanen aiemmille peleille. Pelaajan etenemisen muotokieli riippuu lähtökohtaisesti vain sillä hetkellä mukana olevista varusteista ja aseista mielikuvitusta ja kokeilunhalua unohtamatta. Lisäksi Arkanelle ominaiseen tapaan joka ilmansuuntaan lavea kenttäsuunnittelu korostaa, että mikäli kokee ajautuneensa umpikujaan, ratkaisu on todennäköisesti havainnointikyvystä kiinni.
Deathloop on kuin vimmaisesti juonivyyhtiään eteenpäin kutova trilleri, jota haluaisi vuorottaisin henkäyksin sekä ahmia pitelemättömästi että säästellä kitsaasti. Vaikka pelillisen kellokoneiston rattaat, viisarit ja mutterit ovat yksittäisinä osina tuttua tavaraa, tällaisena yhdistelmänä niitä ei ole koskaan aiemmin nähty. Deathloop on yksinkertaisesti yksi lähivuosien parhaimmista toimintapeleistä.