Arvostelussa The Lord of The Rings: Gollum. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinäkuun 2023 numerossa 247.
Ei minun aarteeni
On vaikea keksiä Sormusten herran Klonkun omasta pelistä mitään mukavaa sanottavaa. Se on älyttömän ylihinnoiteltu, käsittämättömän rikkinäinen ja masentavan ontto kokemus, josta ei pysty nauttimaan millään osa-alueella. Se on karu palanen nykyajan peliteollisuutta, joka esittelee vain ja ainoastaan alan huonoja puolia. Tässä pelissä ei ole viety mitään maaliin, eikä vaikuta siltä, että se olisi edes ollut kehittäjien tarkoituksena. Peliä ei olisi pitänyt julkaista tässä kunnossa, ja olisi ollut ehkä parempi jättää se kokonaan tekemättä.
Klonkku itsehän on melko mielenkiintoinen ja traaginen hahmo. Nuoruusvuosien kohtaaminen erään kohtalokkaan sormuksen kanssa ajoi puolituisen kauheisiin tekoihin ja lopulta muutti hänet kammottavaksi ja irvakkaaksi miehenpuolikkaaksi, jolle mikään ei ole pyhää. Vuosien varrella ukko, joka ennen tunnettiin nimellä Sméagol, muuntautui otukseksi nimeltä Klonkku.
Perinteisesti Klonkku kamppailee suurista päätöksistä sisältään löytyvän pienen Sméagolin rippeen kanssa. Peli ei kuitenkaan tavoita hahmon sisäistä olemusta kovinkaan hyvin. Sméagol ja Klonkku toki taistelevat toisiaan vastaan, mutta ne tilanteet on vesitetty typeriksi valikkojen naputteluiksi, joiden fonttivalinnaksikin on jostain syystä valittu perinteinen Calibri. Se ei jostain kumman syystä onnistu upottamaan pelaajaa Keski-Maan tunnelmaan.
Gollum on tarina Klonkun edesottamuksista Mordorissa. Ajallisesti se sijoittuu Hobitin ja Sormuksen ritareiden väliin ja kertoo vähemmän yllättäen siitä kuinka Klonkku yrittää saada valtasormuksen takaisin näppeihinsä. Matkalle mahtuu muutamia tuttuja hahmoja kuten Gandalf, joka on tärkeässä, mutta harmillisen pienessä roolissa.
Klonkun ääninäyttelijä kuulostaa useimmiten halvalta kopiolta Andy Serkisin loistavasta leffa-Klonkusta. Asiaa ei auta, että valtaosa dialogista on aivan täyttä sontaa. Klonkulla on toki hetkensä ja paikoitellen hahmosta voi aistia ahdistuneisuutta. Häntä käy sääliksi. Mutta niin käy sääliksi myös kaikkia tähän projektiin osallistuneita.
Peli yrittää todella kovasti olla vakavasti otettava hiippailu, mikä on kunnioitettava toive, sillä isoja hiippailupelejä on tänä päivänä aivan liian vähän. Ne unelmat romuttuvat varsin nopeasti, sillä Gollumin puskajuoksu on niin tylsää kuin rikkinäistäkin. Viholliset saattavat huomata Klonkun vaikka peli kuinka vakuuttaisi tämän olevan piilossa. Puskien reunalla kannattaa kulkea erityisen varovaisesti, eikä sekään ole itsestäänselvyys, sillä hahmon ohjaaminen on aivan uskomattoman tahmeaa.
On myös hetkiä jolloin Klonkun pitäisi hypätä, mutta mitään ei tapahdu. Nämä johtavat useimmiten tietenkin turhauttavaan kuolemaan. Niinkin yksinkertaisen perusasian kuten ohjaimen syötteen vastaanottamisen pitäisi toimia moitteetta. Mutta ei se toimi.
Klonkulla on pari eri liikkumisvauhtia, joista juokseminen on melko koomista puuhaa. Kaverilla ei riitä puhti kovin pitkiin spurtteihin, eikä pelin tuhruinen animaatiojälki taivu kovin mukavasti edes juoksuun.
Animaatioista päästäänkin kätevästi eteenpäin, sillä voi luoja – mitä Klonkulle oikein tapahtui? Silmät seisovat pelihahmon päässä eikä niissä ole hitustakaan elämää. No, hahmolle valittu suunta on ainakin omalaatuinen. Muutoin Klonkun malli on jatkuvasti reunoiltaan sumea, mikä on joko omituinen taiteellinen ratkaisu tai tekninen ongelma. Siinäpä on muuten hauska arvuutteluleikki, joka on huomattavasti mukavampaa puuhaa kuin itse pelaaminen – mikä onkaan suunniteltua ja mikä ei!
Pelin pääasiallinen toiminta hiippailun lisäksi on kiipeily. Ajoittain Unchartedit ja Respawnin Jedi-pelit mieleen tuova kapuaminen ei sekään ole kovin aistillinen kokemus, mutta siihen on käytetty jonkin verran ajatusta. Klonkku voi kiipeillä sen minkä sielu sietää, mutta roikkuminen ei ole aivan itsestäänselvyys. Siihen on asetettu aikaraja, ja mieluiten hieman ennen sen päättymistä tulee saada Klonkun jalat tukevasti kiipeiltävälle risulle. Kyllä, Klonkku lepää kiipeilemällä. On se kova luu. Niin ovat myös örkit, jos ne vain sattuvat näkemään Klonkun.
Vaikka päähahmomme on mitä mestarillisempi kiipeilijä, ei hänestä oikein ole taistelijaksi. Taisteluun ei ole sen kummempia nappeja, vaan peli luottaa puhtaasti pelaajan hiippailutaitoihin. Onnistunut hiippailu johtaa toki Klonkun huikeaan kuristusliikkeeseen, jolla kaatuu örkki jos toinenkin – paitsi jos sillä on kypärä. Silloin ei hyvä heilu. Taisteleminen on tällaisenaan aika puuduttavaa, enkä olisi pistänyt pahitteeksi, jos Klonkulle olisi suotu mahdollisuus heiluttaa nyrkkiä. Ajatus on huvittava, eikä peli ainakaan kärsisi siitä, että se olisi hauska. Tai onhan se hauska jo nyt, mutta aivan vääristä syistä.
Katastrofaalisen pelin päälle yritetään vielä rahastaa lisää mikromaksuilla. Niitä on toki maltillisesti, mutta mielestäni on melko hupaisaa, että haltiat saa puhumaan haltiakieltä kolmella eurolla, muutoin heiltä taipuu vain englanti. Ratkaisua perusteltiin sillä, että ääninäyttelijät piti opettaa puhumaan sindaria. Jos haettiin autenttista ratkaisua, mikseivät he voineet tehdä niin jo alun perin? Rahastus jatkuu kielipaketin lisäksi kuuden animaation emote-paketin voimin. Siinä on kuitenkin jujuna se, ettei liikkeitä voi tehdä milloin tahansa, vaan ne lisätään Klonkun normaaliin animaatiosykliin. Tämä niin ikään äärimmäisen hyödyllinen paketti maksaa sekin kolme euroa. Kyse ei ole mistään kahvikuppia kalliimmasta, mutta voin keksiä satoja juttuja, joihin rahani ennemmin käyttäisin.
Gollum-peli on jo alusta asti tuntunut melkoisen omituiselta projektilta, sillä vaikka Klonkku on ikoninen hahmo, ei hänestä oikein ole pelin päähenkilöksi. Se todistettiin viimeistään nyt. Olisikin todella mielenkiintoista nähdä jonkin sortin dokumentti pelin kehitysvuosista. Vuosia kestäneen ja monesti viivästyneen pelin takana on varmasti paljon draamaa ja epäilemättä myös verta, hikeä ja kyyneliä. Mikä on ollut tiimin todellinen visio? Minkä takia tämä peli on tehty? Kenen idea se oli? Ja miksi se epäonnistui niin pahasti? Kysymyksiä on paljon, ja lista vain kasvaa aina peliä ajatellessa. On hyvin todennäköistä, ettei niihin saada koskaan vastauksia. Ehkä Gollum vain jää taakse ja unohtuu osaksi huonojen lisenssipelien harmaata tyhjiötä. Oli miten oli, niin pelin kehittänyt Daedalic päätyi lopettamaan pelinkehitystoimintansa kokonaan Gollumin katastrofaalisen julkaisun jäljiltä. Studion oli tarkoitus tehdä enemmänkin Sormusten herra -lisenssipelejä, mutta ehkä näin on parempi.
Niklas Tirkkonen