Kuten historia on kerran toisensa jälkeen todistanut, kohu myy. Elokuvia, musiikkia, kirjoja ja tietenkin myös pelejä on aina myyty sillä idealla, että rahansa tiskiin lyömällä saa jotain likaista, jotain, mistä vanhempasi eivät pitäisi. Jotain kiellettyä. Vaikka toki moni oikeasti loistava taideteos on vuosien varrella joutunut sensuurien hampaisiin, tarkoituksenmukaisella kohulla yritetään yleensä myydä tekeleitä, joista kukaan ei muuten olisi kiinnostunut.

Tämän koulukunnan oppiesimerkki on vuonna 1985 julkaistu Chiller. Kolikkopelien alkuvuosina useampia pienempiä hittejä tehtaillut Exidy päätti lyödä kerralla elämän risaiseksi ja teki hieman erilaisen valopyssypelin. Sen tarkoituksena ei ollut ammuskella natseja, terroristeja tai muita tielläkulkijoita, vaan jo ennestään kamalan kidutuksen kohteeksi joutuneita viattomia poloisia.

Kehittäjien tavoite oli tietenkin selvä: myydään peli kolikkopelihalleihin ja sitten odotetaan, että kristillisoikeisto bongaa pelin ja aloittaa hirveän kohun sen paheellisuudesta. Oletettavasti samaan aikaan julkaisijoiden silmissä pyörivät dollarisymbolit kuin pajatsossa konsanaan, ja korvista kaikui ulospäin sellaista ”kilikilikili”-ääntä.

Suunnitelma onnistui puolittain, mutta Exidyn kannalta siltä väärältä puoliskoltaan. Pelin sisältö kyllä sai hyvin penseän vastaanoton, mutta valitettavasti jo ennen kuin kukaan oli ostanut pelikabinetteja.

Chiller on todellakin niin kyyninen peli kuin olla voi. Sillä ei ole mitään merkittävää taiteellista sanottavaa, kunhan nyt ammuskellaan verisesti viattomia sivullisia tai aktivoidaan niitä karmeita kidutuslaitteita, joihin nämä on vangittu. Sitten katsellaan, kun giljotiinit leikkaavat pikselipäitä tai raajat muuttuvat veriseksi muhjuksi. Ammuskelun kohteet eivät vastaa tulitukseen tai pysty tekemään mitään muutakaan kuin ottamaan kuritusta vastaan, joten pelissä ei myöskään ole minkäänlaista haastetta. Se ainoa edes jonkinlainen pelillinen mekaniikka on, että pelaajan täytyisi pystyä löysän aikarajan puitteissa ampumaan tietty määrä kohteita kappaleiksi, tai peli päättyy.

On selvää, että tämän pelattavuuden takia kukaan ei olisi tekeleestä kiinnostunut, mutta ei ollut tarkoituskaan. Ideana selvästi oli, että kohu ja väkivaltaisuus tulisivat myymään peliä. Tämä ei ollut firmalle mikään uusi juttu, sillä jo vuonna 1976 julkaistu Death Race oli rakennettu saman idean varaan. Siinä ajeltiin autoilla jalankulkijoiden ylitse, ja meno oli niin veristä kuin se ajan teknologian huomioiden pystyi olemaan. Peli tuotti hyvin rahaa, kun se oli ensin tuomittu sanomalehtien kolumneissa ja TV:n uutislähetyksissä moraalittomaksi saastaksi.

Tällä kertaa suunnitelma kuitenkin karahti kivikkoon jo alkumetreillä, sillä pelin sisällöstä eivät pahastuneet niinkään TV-saarnaajat ja kolumnistit, vaan pelihallien omistajat, jotka kieltäytyivät lähes yhtenä miehenä ostamasta koko pasketta halleihinsa. Kun tuottoisat jenkkimarkkinat sulkeutuivat, Exidyn täytyi myydä peliään kolmannen maailman valtioihin, joista ei yllättäen irronnut aivan samalla tavalla rahaa.

Mutta tämä oli vasta suunnitelman ensimmäinen puolisko! Se toinen ei voisi mitenkään onnistua! Kolikkopelin lisäksi Chilleristä tehtiin nimittäin myös NES-versio, jolle ostajia taatusti riittäisi! Paitsi, että ei. Nintendo kieltäytyi tietenkin antamasta pelille omaa hyväksyntäänsä, mikä oli 80-luvulla jo aika kohtalokas pisto pelin sydämeen. Julkaisijaksi löytyi lopulta Sharedata, joka keskittyi julkaisemaan budjettipelejä kotitietokoneille. Pelin painos jäi hyvin pieneksi, joten huvittavasti Chillerin NES-versio onkin nykyään yksi alustan harvinaisimmista ja täten kalleimmista peleistä. Mutta ei siinä vielä kaikki! Se on myös yksi alustan huonoimmista peleistä!

Chillerin kotiversio on niin äärimmäisen kirottu tekele, että oksat pois. On tietenkin selvää, että NES ei pystynyt läheskään samanlaiseen grafiikkaan kuin edes Exidyn budjettirauta pelihalleissa, joten kotiversio näyttää naurettavan karmealta. Kuin jotain kakkosluokkalaisten vihkoon töhertämiä kuvia katselisi. Joku oli arvellut, että se pelillinen sisältö ei myöskään ehkä ihan riittäisi, joten mukaan on tungettu pieni metapeli, jossa pelaajan täytyy yrittää löytää kentistä kaikki niihin kätketyt salaisuudet.

Valitettavasti salaisuuksia ei ole kätketty mitenkään järkevästi, joten niitä kätkettyjä paikkoja voi olla aivan missä tahansa. Ongelmaa pahentaa se, että pelin osumatunnistus on niin susipaska, että hiirelläkin osuminen on usein miltei mahdotonta. Tästä voi arvailla, miten hauskaa on ammuskella sokkona pitkin ruutua ja pohtia, eikö salaisuuksia löydy, koska ei sattunut ampumaan juuri sitä oikeaa kohtaa huoneen lattiasta, vai koska peli on aivan päin helvettiä koodattu.

Lopputuloksen pelaamista ei voi suositella oikein millään mittarilla, sillä Chiller on pelinä aivan surkea. Helposti yksi NESin huonoimmista peleistä, mutta ei kuitenkaan niin huono, että sen pelaaminen olisi hauskaa. Parhaan kokemuksen saa, kun katselee vaikka oheisesta YouTube-videosta yhden pelisilmukan läpi ja ”arvostaa” kehitystiimin yritystä tehdä veristä kauhua NESin raudalla.

Vielä ennen loppua on korostettava, että minulla ei ole sinänsä mitään väkivaltaisia pelejä vastaan, mutta jutussa täytyy olla joku pointti. Esimerkiksi Dead by Daylight toimii (niin hyvin kuin se nyt vuonna 2024 toimii, tietäjät tietävät), koska se antaa pelaajien asettua kauhuleffojen epätoivoisten takaa-ajojen eri puolille. Yksi jahtaa vaikka Halloweenin Michael Myersin johdolla muita ympäri kenttiä näiden yrittäessä paeta paikalta ennen kuin edessä on verinen loppu. Mutta Chillerissä ei ole mitään pointtia. Se on kyyninen yritys lyödä rahoiksi järjettömän väkivallan ja sen tuottaman kohun avulla.

Valitettavasti Exidyn itsensä ura ei päättynyt Chilleriin, vaikka ehkä syytä olisi ollut, mutta eipä firma enää kovin kauaa jaksanut pyristellä. Julkaisulistalta löytyy sen jälkeen vain pari peliä, joista muutama on vielä epätoivoisia ”hei, mitä jos tehtäisiin pokerista kolikkopeli?”-tason rykäisyjä, joten tässä tapauksessa voidaan melkein todeta, että saivatpa, mitä ansaitsivat.

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa