Blizzard pudotti kuluvalla viikolla melkoisen pommin julkistamalla remasteroidut versiot kahdesta ensimmäisestä Warcraft-pelistä, ja myös julkaisemalla ne saman tien. Hassu sattuma, sillä olin itsekin suunnitellut jo ennakkoon sen alkuperäisen Warcraftin muistelua, koska peli todellakin saavutti 30 vuoden iän 15.11.
Pelin syntyvaiheista on vuosien varrella liikkunut jos jonkinlaista tarinaa, mutta kiitos Jason Schreierin tuoreen Play Nice: The Rise, Fall and Future of Blizzard Entertainment -kirjan osa näistä huhuista on nyt kumottu, ainakin virallisesti. Ja hitto vie, onhan yksi historian merkityksellisimmistä peleistä nyt joka tapauksessa muistelemisen arvoinen juttu!
Blizzard sai alkunsa vuonna 1991, jolloin kolme opiskelijakaverusta – Mike Morhaime, Allen Adham ja Frank Pearce – päättivät tehdä yhteisestä peli-innostuksestaan uran ja perustaa oman firman. Yrityksen nimeksi valittiin Silicon & Synapse kuvaamaan tietokoneiden ja ihmisaivojen rakennuspalasia. Korkealentoista menoa! Monen muun aloittelevan softafirman tavoin myös Silicon & Synapse työllisti itseään aluksi tekemällä keikkahommia muille. He tehtailivat käännöksiä muiden firmojen peleistä eri alustoille, ja osoitettuaan näin kykynsä pääsivät kehittämään alkuperäisiä pelejä suuremmille julkaisijoille.
Vuonna 1993 muutoksen tuulet puhalsivat firmassa, sillä nimen ohella myös koko yrityksen suunta muuttui. Nimi vaihtui aluksi Chaos Studiosiksi kuvaamaan yrityksen lennokasta ja vapaamuotoista kulttuuria, mutta kävi ilmi, että floridalaisella teknologiayrityksellä oli jo tavaramerkki nimestä, joten se muutettiin pian uudelleen Blizzardiksi. Samaan aikaan firman johto pohti mahdollisuuksia paitsi kehittää, myös julkaista itse pelejään, koska näin kaikki tuotot jäisivät suoraan heille.
Pohdinnan tuloksena oli lopulta aika lennokas idea: mitä jos ottaisimme Dune II:n tunnetuksi tekemän tosiaikastrategian, mutta yhden pelin sijaan rakentaisimme kokonaisen pelisarjan, jossa olisivat vastakkain milloin mitkäkin tahot, tai jotka kuvaisivat vaikka tiettyjä historiallisia sotia? Pelisarjan nimi voisi olla vaikka Warcraft ja ensimmäisessä pelissä ottaisivat yhteen tietenkin örkit ja ihmiset.
Tässä kohtaa onkin sitten aika torpata ainakin yksi sitkeä tornihuhu. Netissä on jo vuosia kiertänyt tarina siitä, että Warcraft: Orcs & Humans olisi alkujaan ollut Warhammer-peli. Kertojasta riippuen peli oli joko yhteistyössä Games Workshopin kanssa kehitetty virallinen tuote, josta sitten viilattiin sarjanumerot pois kun välit menivät poikki ennen julkaisua, tai mahdollisesti yritys kosiskella firmalta lisenssiä tekemällä hyvin Warhammer-henkinen demo. Kun lupaa ei sitten tullutkaan, ne räikeimmät Warhammer-lainaukset poistettiin ja tuloksena oli olevinaan alkuperäinen peli.
Schreierin kirjan mukaan huhuissa ei ole perää, joskin pelin kehitystiimi kyllä ammensi inspiraatiota myös Games Workshopin teoksista. Tuottaja Patrick Wyattin mukaan juuri Games Workshopin taidetyyli innosti Blizzardin graafikoita suuresti, mutta esikuvina nostettiin esiin myös Taru sormusten herrasta sekä muita klassisia fantasiateoksia. Eikä tässä tietenkään ole mitään vikaa, sillä ainahan pelit ja muutkin taideteokset ovat lainailleet ideoita toisiltaan ja hakeneet inspiraatiota milloin mistäkin.
Historia on historiaa, mutta entä itse peli? Ilmestyessään Warcraft oli mieletön hitti, joka räjäytti pelaajien tajunnat. Se sai paljon positiivista huomiota esittelemällä pelaajille uuden ja alkuperäisen maailman, sekä alkuperäisen ja yllättävän syvällisen tarinan. Onkin ehkä yllättävää kuulla, että tämä olevinaan syvällinen ja suunniteltu tarina syntyi pitkälti lennosta. Tuottaja Bill Roperille annettiin tehtäväksi kirjoittaa nopeasti tarinaa, joka yhdistäisi pelin kahden kampanjan tehtävät toisiinsa ja alustaa tehtäviä puhutuilla introilla. Ja mies sitten raapusti paperille ideoita ja improvisoi lennosta milloin mitäkin nauhoitusstudiossa. Monet näistä hatusta vedetyistä hahmoista ja paikoista ovat vieläkin osa Warcraftin ja World of Warcraftin tarinaa, joten Roper selvästi hoiti hommansa hyvin!
Pidin aikanaan myös suuresti siitä, että kaikki pelin tehtävät eivät suinkaan ole sitä tyypillistä resurssien keräilyä, vaan mukana on myös tehtäviä, joissa pelaajan yksikkövalikoima on rajattu ja kiinteä. Käytössä on pieni kokoelma tyyppejä, joilla on sitten pärjättävä ja tie voittoon aukeaa mikromanageroinnin, eikä resurssienhallinan kautta. Ei liene sattumaa, että esimerkiksi saman idean varaan rakennettu Dawn of War II on yhä suosikkipelejäni.
Mutta entä nyt, 30 vuotta myöhemmin? Onko Warcraftista enää mihinkään? Se on todettava, että vuoden 2024 perspektiivistä alkuperäinen Warcraft on enemmänkin kiinnostava historiallinen reliikki kuin oikeasti hyvä peli. Jälleen, ihan ymmärrettävää. Warcraft on kuitenkin aivan ensimmäisiä RTS-pelejä, joten ei ole suunnaton ihme, että se on monilla tavoilla kankea ja rajoittunut kokemus.
Vaikka käyttöliittymä oli aikanaan kehittynyt ja sujuva, nykyään pelaaminen tuntuu karulta. Yksiköitä voi kyllä kasata ryhmiksi, mutta ryhmiä ei voi tallentaa pikavalinnoiksi ja porukkaan saa kerrallaan vain neljä yksikköä. Niinpä vähänkään suurempien – ja puhumme nyt vaikka noin 15 tyypistä, emme mistään massa-armeijoista – porukoiden hallinta on tuskallista. Ongelmaa pahentaa se, että yksiköiden reitinhaku ja yleinen tekoäly ovat suoraan sanoen karmeita. On ihan tyypillistä huomata, että hyökkäysryhmä on levinnyt pitkin maaseutua, koska joku örkki päätti tukkia kulkureitin ja kaikki muut lähtivät matkalle kartan reunaa pitkin.
Mutta… pelissä on silti sitä jotain. Vaikka pelaaminen on auttamattoman kankeaa, värikäs VGA-grafiikka on yhä hehkeän kaunista, ääniefektit ovat brutaalin tyydyttäviä ja pelaaminen on oudolla tavalla hauskaa. Pikainen vilkaisu muuttui vähän pitemmäksi sessioksi ja pian olin pelannut puolet örkkikampanjasta läpi.
Oli hauska nähdä, miten paljon Warcraft-maailman tavaramerkeistä löytyy jo ensimmäisestä pelistä, vaikkakin sitten usein hyvin alkukantaisessa muodossa. Samalla täytyy kuitenkin todeta, että jos aikoo fiilistellä yhden klassisen Blizzard-RTS:n parissa, muutamaa vuotta uudempi Warcraft II on se pro-valinta. Se on laajempi, toimivampi ja monipuolisempi peli. Ihan perustason esimerkkinä kaikki Warcraftin kahden puoliskon yksiköt ovat ominaisuuksiltaan ja pelattavuudeltaan identtisiä, kun taas Warcraft II:ssa ihmiset ja örkit yhdessä liittolaistensa kanssa tarjoavat hyvin erilaisen pelikokemuksen.
Tästä huolimatta olen iloinen, että Blizzard on tuomassa Warcraftin taas kokonaan uuden yleisön eteen. Se on kuitenkin yksi pelihistorian merkityksellisimmistä teoksista ja ansaitsee paikkansa valokeilassa.
Miikka Lehtonen