Tiedä, mitä teet
Moninpeli on pohjimmiltaan Mass Effect -versio Gears of Warin lanseeraamasta Horde-tilasta, eli yhteistyötila, jossa neljä pelaajaa taistelee tekoälyn ohjaamia vastustajia vastaan. Mass Effect 3:n verkkosodassa tavoitteena on selviytyä kymmenestä vihollisaallosta, minkä jälkeen on vielä kestettävä kaksi minuuttia vihollisten loputonta vyöryä pakoalusta odotellessa. Aaltojen eli käytännössä kierrosten sisältö luonnollisesti pahenee koko ajan, ja viimeiset aallot ovat niitä haastavimpia.
Kaikki kymmenen vihollisaaltoa eivät kuitenkaan ole pelkkää lahtaamista, sillä jotkut aallot ovat minioperaatioita, jotka vaativat jonkin tietyn tavoitteen suorittamisen. Näitä ovat tiettyjen vihollisten teilaaminen tietyn aikarajan sisään, neljän eri konsolin aktivointi/sammuttaminen sekä tietyn alueen puolustaminen viiden minuutin ajan. Etenkin viimeisiin aaltoihin ilmestyvät minioperaatiot vaativat hyvää suorittamista pelaajilta. On hyvä huomata, että minioperaatiossa epäonnistuminen johtaa pelin päättymiseen, joten ne eivät ole vapaaehtoisia.
Pelaajan kunnon loppuessa hahmo ei kuole suoraan, vaan muilla on hetki aikaa elvyttää hänet tai pelaaja voi itse käyttää ensiapupaketin noustakseen pystyyn. Tietyt vastustajat kykenevät kuitenkin tappamaan hahmon kerralla, ja riviviholliset saattavat myös tulla kolkkaamaan maassa makaavan hahmon hengiltä.
Lähtökohtaisesti pysy lähellä tiimitovereitasi, vaikka äänikommunikaatiota et käyttäisikään. Näin pystytte tukemaan toisianne ja etenkin elvyttämään kaatuneet nopeasti. Mikään ei ole pahempaa kuin nähdä jonkun urpon ryntäävän yksin tappopisteiden perässä toiselle puolelle kenttää ja kuolevan sinne jääden odottamaan muiden elvytystä. Ei näin. Kokemusta ja rahaa karttuu epäonnistuneesta pelistä huomattavasti vähemmän kuin onnistuneesta.
Lisäksi kannattaa huomioida lopun Extraction-vaiheen onnistuminen. Kun aika loppuu ja pakoalus saapuu, pitää kaikkien neljän pelaajan olla elossa sinisellä pakoalueella, jotta pako onnistuu täysin. Ei riitä, että on pystyssä ja alueen ulkopuolella, mitä kaikki pelaajat eivät aina näytä ymmärtävän.
Tunne vihollisesi
Moninpelissä on kolme yksinpelistä tuttua eri vastustajaryhmää: Cerberus, reaperit ja gethit. Jokaisella on omat joukkonsa ja erikoisuutensa. Reapereita pidetään yleisesti pahimpana vastuksena, etenkin kovemmilla vaikeusasteilla. Yhden moninpelierän vihollisaallot ovat kaikki samaa vastustajaryhmää.
Cerberus:
Cerberuksen joukot ovat ainakin ulkoisesti tavanomaisempia eli haarniskoituja sotilaita. Perusjoukkoina toimivat assault trooperit. Niitä komentavat centurionit ovat astetta kovempia ja varustettu suojakilvillä. Niillä on myös ärsyttävä tapa viskoa kentälle näköä estäviä savukranaatteja. Kilvillä varustetut guardianit ovat lähes immuuneja kilven edestä tuleville hyökkäyksille, ellei aseessa sitten satu olemaan panssarinläpäisyominaisuutta joko modin tai kertakäyttöisen AP-ammuspaketin kautta. Kilvet voi myös nykäistä pois muun muassa Pull-kyvyllä tai sysätä syrjään esimerkiksi Shockwavella. Hätätapauksessa guardianin voi kaataa myös ampumalla varpaaseen tai kilven ikkunasta sisään. Nemesikset ovat puolestaan nopeasti liikkuvia ja mielellään kaukana pelaajista pysytteleviä tarkka-ampujia. Varo niiden lasertähtäimen välähdystä ruudulla.
Cerberuksen kovempiin joukkoihin kuuluu hidas mutta kestävä atlas-mecha sekä bioottisia voimia ja tehokasta käsitykkiä käyttävä ninjamainen ja nopealiikkeinen phantom. Phantom kykenee myös tekeytymään näkymättömäksi, ja siitä tekee erityisen vaarallisen sen käyttämä miekka, jolla se voi tappaa pelihahmon yhdellä iskulla. Pysy aina kaukana.
Cerberuksen aliarvioiduin yksikkö on combat engineer, joka ei itsessään ole erityisen vaarallinen. Ne kuitenkin asentavat kentälle erittäin vaarallisia tykkitorneja. Älä missään tapauksessa kuvittele, että tykkitornit ovat vaarattomia. Niiden tuli on nopeaa ja tekee todella kovaa vauriota, minkä lisäksi ne on panssaroitu ja varustettu suojakilvillä eli ne kestävät paljon. Combat engineerit asentavat tykkitornit mielellään taustalle, jolloin niitä ei aina huomaa. Pudota combat engineerit mahdollisimman nopeasti ja hoida sen jälkeen tykkitornit. Quarialaiset voivat ottaa tykit (ja Atlaksen) hallintaansa Sabotagella, jolloin Cerberus itkee. Sabotagella hakkeroidun yksikön tunnistaa oranssista pöhinästä, joten älä ammu niitä ensimmäisenä.
Gethit:
Gethien perusyksiköt ovat suhteellisen hitaasti liikkuvina harmittomia, ja ne ovat kokonaisuutena enemmän tai vähemmän samanlaisia. Se ei kuitenkaan tee erikoisemmista yksiköistä vaarattomia. Perus-troopereista seuraavaksi yleisin joukkotyyppi on kilvillä suojattu rocket trooper, joka nimensä mukaisesti ampuu tehokkaita raketteja ja pysyy mielellään taustalla. Oma lukunsa ovat panssaroidut ja suojakilvillä varustetut pyrot, jotka pyrkivät puolestaan lähietäisyydelle, sillä niiden ainoa ase on nopeasti hahmon kuin hahmon käristävä liekinheitin. Pyron polttoainetankin voi räjäyttää Overload- ja Sabotage-voimilla tähtäämällä siihen.
Gethien kestävin yksikkö on muita isompi geth prime, joka on varustettu tehokkaalla pulssitykillä ja kykenee luomaan kentälle drone-tykkitorneja, jotka tosin ovat suhteellisen harmittomia. Primen vaarallisuus näkyy vasta Silver-vaikeustasolla, jolla sen tykki alkaa tappaa porukkaa nopeasti. Gethien vaarallisin yksikkö on hunter, joka on varustettu vaarallisella plasmahaulikolla ja näkymättömyyskentällä. Etenkin korkeammilla vaikeusasteilla ne on syytä pyrkiä huomaamaan ajoissa ja tuhoamaan, ennen kuin ne pääsevät haulikon ampumaetäisyydelle.
Yksinpelin tavoin kaikki gethit ovat moninpelissä alttiita Disruptor-ammuksille sekä erityisen heikkoja Overload-, Energy Drain- ja Sabotage-kyvyille.
Reaperit:
Reapereiden yksikkökokonaisuus on varsin monimuotoinen ja moninpelin vaarallisin. Perusyksikkönä toimii tuliaseella varustettu cannibal, joilla on tapana jäädä syömään kuolleiden reaper-yksiköiden raatoja. Se palauttaa niiden kuntoa ja antaa niille orgaanisia panssarilevyjä, jotka täytyy ampua rikki, ennen kuin ne ottavat vahinkoa. Aseettomat husk-zombit taas ovat itsessään lähes vaarattomia, mutta päästessään pelihahmon iholle ne käyvät kimppuun. Vaikka huskit saakin lähitaistelunappia rämpyttämällä nopeasti teilattua, estää tämä pelihahmon muun toiminnan painin ajan. Cannibaleja ja huskeja tehostava marauder on yksinpelistä tutuksi tullut, kilvillä varustettu suhteellisen kestävä ja lujaa ampuva ”komentajayksikkö”. Yhdessä nämä kolme muodostavat reapereiden eturivin perusjoukot.
Reapereista erityisen vaarallisen vastuksen tekevät niiden kolme kovaa erikoisyksikköä: ravager, brute ja banshee. Ravager on reapereiden kestävä ja panssaroitu tykistöyksikkö, joka pysyy taustalla antamassa tehokasta tulitukea. Jos näet olevasi kahden sinisen tähtäysviivan välissä, mene välittömästi suojaan tai juokse piiloon – viivat nimittäin merkkaavat ravagerin hyökkäysalueen. Lisäksi ravagerit pudottavat säännöllisesti pieniä ja itsessään harmittomia, mutta laumassa vaarallisia swarmereita, joita myös purskahtaa ravagerin mahasta, jos siihen ampuu. Niiden tekemää vauriota ei voi aliarvioida kovemmilla vaikeustasoilla. Lisäksi ravagerit jättävät kuollessaan jälkeensä vihreän myrkkypilven, jonka läpi juokseminen tekee ikävää vahinkoa.
Brutet ovat panssaroituja ja kestäviä kolosseja, jotka rynnäköivät lähitaisteluun. Lähitaistelu niiden kanssa on todella vaarallista, sillä brutet voivat tappaa pelihahmot yhdellä runttauksella. Pysykää kaukana ja tuhotkaa ne keskitetyllä tulella.
Reapereiden ehdottomasti vaarallisin yksikkö on banshee. Sen lisäksi, että bansheet kestävät vauriota tuhottomasti, ne liikkuvat karmivasti kirkuen lyhyillä nopeilla teleporttihypyillä ja pysähtyvät vain, jos niitä ammutaan juuri ennen hyppyä. Tämän jälkeen ne jatkavat matkaa hitaasti edeten ja välillä pelihahmoja bioottisilla pommeilla heitellen. Banshee tekee myös pelihahmot hetkeksi tainnuttavia aluekirkaisuja, ja niiden pahin ominaisuus on pelihahmon joka kerta kerralla tappava lähitaisteluhyökkäys. On sanomattakin selvää, että bansheestä tulee pysyä koko ajan kaukana ja ampua se alas keskitetysti. Banshee mielellään kohdistaa huomionsa yhteen pelaajaan kerrallaan, joten sitä voi myös vetää perässään muiden ampuessa.
Reaperien vahvuus on yleisesti kovassa haarniskoinnissa. Siksi hyödyllisiä välineitä niiden voittamiseen ovat AP-modit ja ammukset, Incinerate-kyky ja bioottiset komboräjähdykset.
Valitse vaikeustasosi oikein
Moninpelissä on kolme eri vaikeustasoa: Bronze, Silver ja Gold. Kovempi vaikeusaste lisää vihollisten kestävyyttä ja niiden aiheuttamaa vahinkoa, mutta pelihahmojen ominaisuudet ja aseiden tehot pysyvät ennallaan. Niinpä etenkin Gold-tasolle on aivan turha lähteä, ennen kuin hahmot ovat mielellään tasolla 20 ja kyvyt sekä etenkin aseet on valittu oikein. Lisäksi Silver- ja Gold-vaikeusasteilla vihollisten laatu ja määrä joka aallossa on suurempi, ja ne myös liikkuvat ja toimivat tehokkaammin.
Moninpeliä kannattaa opetella Bronze-tasolla, jonka avulla hahmoluokille saa myös kerättyä varsin nopeasti kokemusta ja etenkin parempia aseita. Bronze-tasolla kaikki aseet käyvät, eikä voimien yhteiskäyttö ole tärkeää. Silver-tasolle voi siirtyä, kun aseistus ja pelin perusteet alkavat olla kunnossa ja Bronze-erät menevät jo rutiinilla.
Silver- ja Gold-vaikeusasteet lisäävät myös vihollisten suojakilpien ja panssaroinnin tehokkuutta. Ne vähentävät enemmän ammusten aiheuttamaa vahinkoa, ja niinpä Gold-tasolla lähes kaikki kovan tulinopeuden omaavat aseet, joiden yksittäisten luotien tekemä vahinko on siksi alhainen, ovat enemmän tai vähemmän tehottomia. Tämä tarkoittaa lähes kaikkia konepistooleita ja rynnäkkökivääreitä, mutta hahmo/aseyhdistelmästä riippuen aina löytyy poikkeuksia.
Tunne kykysi
Moninpelissä on yksinpelin tavoin kuusi eri hahmoluokkaa: adept, soldier, engineer, sentinel, infiltrator ja vanguard, joilla kaikilla on tietenkin omat erikoisuutensa ja kykynsä. Joka luokassa on aluksi käytössä kaksi ihmishahmoa, joilla on identtiset kyvyt. Kaikkiin luokkiin voi lisäksi avata kaksi muuta eri lajia olevaa hahmoa, joilla on ihmishahmoista poikkeavat kyvyt ja ominaisuudet.
Joka hahmolla on luokasta riippumatta viisi eri kykyä: kolme taistelussa aktiivisesti käytettävää, kuten vaikkapa Warp, Proximity Mine tai Overload, sekä kaksi passiivista hahmon ominaisuuksia tehostavaa kykyä. Kyvyt on jaettu kuuteen eri tasoon, ja yksinpelin tavoin viimeiset kolme sisältävät aina kaksi eri vaihtoehtoa, joista valita. Koska moninpelihahmon maksimikokemustaso on 20, ei kaikkia viittä kykyä saa kehitettyä loppuun asti. Niinpä kykypisteiden jakaminen on tarkkaa puuhaa ja pitää miettiä tarkkaan, mitä hahmolla aikoo tehdä.
Aloittelijalle helppo perusperiaate on se, että kolme kykyä saa kehitettyä maksimitasolle, yhden tasolle viisi ja viimeisen tasolle kolme, tai sitten kolme maksimiin ja kaksi muuta tasolle neljä. Niinpä kannattaa lukea etukäteen kykyjen sisältö ja hieman miettiä, mitä aikoo tehdä. Lähtökohtaisesti etenkin aktiivikyvyt kannattaa kehittää maksimitasolle, jos niitä haluaa käyttää tehokkaasti.
Jos ei ole tyytyväinen jonkin hahmonsa kykyvalintoihin, ei kannata huolestua. Varustepaketeista voi saada harvinaisen kykypisteiden uudelleenjakokortin, jolla yhden hahmon kaikki kykypisteet voi jakaa uudelleen. Ilman niitä koko hahmoluokan ja sen kaikki hahmot voi tasolla 20 ylentää yksinpelin War Assetiksi, jolloin sen kokemustaso putoaa takaisin 1:een. Kokemuksen kerääminen pitää aloittaa alusta, mutta näin kaikki hahmojen kykypisteet voi jakaa uudelleen.
Voimakombot
Hahmojen kyvyistä on tärkeää tajuta ero bioottisten voimien, kuten Warp, Singularity ja Throw, sekä Tech-voimien, kuten Incinerate, Overload ja Energy Drain, välillä. Useimmat bioottiset voimat pelaavat yhteen ja voivat aiheuttaa niin sanotun bioottisen räjähdyksen. Jos kaksi erilaista bioottista voimaa osuvat samaan kohteeseen, se aiheuttaa räjähdyksen, joka tekee lisää vahinkoa lähellä oleville vihollisille. Etenkin Warp ja Singularity ovat tämän kombotuksen peruskykyjä. Voimat voivat olla eri hahmoilta, joten esimerkiksi kaksi kaverin kanssa pelattua adeptia ovat varsinainen pommiryhmä yhdessä.
Tech-voimia on vähemmän, mutta myös niissä on oma kombonsa. Jos Tech-voiman alaiseen viholliseen osuu toinen sen tappava Tech-voima, se aiheuttaa komboräjähdyksen. Koska sen aiheuttaminen vaatii kohteen kuoleman ja on täten vaikeampi tehdä kuin bioottinen räjähdys, on se myös tehokkaampi. Tech-räjähdystä vaikeampia ovat tuli- ja jääräjähdykset, joten niihin ei kannata keskittyä opettelun aikana.
Maininnanarvoinen kyky on vanguard-hahmoluokan Biotic Charge eli bioottinen rynnäkkö. Sen voi tehdä mistä vain minne vain, kunhan vihollinen on vain näkyvissä ja tarpeeksi lähellä eli sen ympärille ilmestyy punainen tähtäyslaatikko. Älä kuitenkaan ole urpo-vanguard, joka heti kättelyssä rynnäköi toiselle puolelle karttaa kuolemaan vihollisten keskelle.
Lajien erikoisuudet
Hahmoluokkien avattavat eri lajien hahmot omaavat tiettyjä erikoisuuksia, joita ei välttämättä heti tajua. Helpotuksen vuoksi listaamme ne tähän:
Asari: väistävät lyhyellä bioottisella hypyllä, joka kuluttaa pienen määrän barrier-suojakenttää. Asareiden voimakkaampi lähitaisteluhyökkäys omaa aluevaikutuksen ja osuu kaikkiin hahmon ympärillä oleviin vihollisiin. Asarit ovat myös ainoita hahmoja, joilta löytyy hyödyllinen Stasis-kyky.
Turian: turianit eivät voi väistellä lainkaan, mikä on varsin ikävä puute. Niillä pitää siis pysyä liikkeessä tai suojassa. Tämän tasapainottamiseksi turian-hahmoilla on kestävämpi suojakenttä kuin muilla hahmoilla. Turianien passiivisen lajikyvyn kehitys lisää kaikkien aseiden tarkkuutta ja vähentää niiden rekyyliä.
Krogan: turianien tavoin kroganit eivät kykene väistelemään ja liikkuvat tavallista hitaammin, mutta kestävät paljon enemmän kuin muut hahmot. Krogan-hahmoilla oleva Rage-kyky lisää tuntuvasti niiden kestoa ja etenkin lähitaisteluvahinkoa. Niitattuaan kolme vihollista lähitaistelussa krogan-hahmot joutuvat raivotilaan, joka lisää niiden kestävyyttä ja lähitaisteluvahinkoa entisestään. Kroganien voimakkaampi lähitaisteluhyökkäys on lyhyt rynnäkkö.
Drell: drell-hahmojen suojakenttä on heikompi kuin muilla, mutta ne myös liikkuvat ja väistelevät muita nopeammin. Passiivisen lajikykynsä kautta ne voivat myös lisätä juoksunopeuttaan entisestään. Drellien kungfu-lähitaisteluliikkeet osuvat vihollisiin laajemmalla alueella kuin muilla hahmoilla.
Salarian: salarian-hahmojen erikoisuus perustuu lähinnä niiden kykyihin, etenkin erittäin tehokkaaseen Energy Drainiin.
Quarian: myös quarian-hahmojen erikoisuus on niiden kykyvalikoimassa.
Varustaudu oikein
Pelihahmot voivat hahmoluokasta riippumatta käyttää kaikkia asetyyppejä, mutta kantaa mukanaan vain kahta kerrallaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näin pitäisi aina tehdä. Yksinpelin tavoin aseilla on paino, joka vähentää kykyvoimien latautumisnopeutta. Mitä raskaammat aseet, sitä hitaammin voimat latautuvat. Tämä on hyvä pitää mielessä aseita valitessa. Kranaattivoimat toimivat muista erillisesti, eikä niissä ole latautumisaikaa. Sen sijaan niitä on käytössä rajoitetusti, ja täydennyksiä pitää hakea kentistä löytyvistä ammuslaatikoista.
Esimerkiksi adeptien, engineerien ja vanguardien vahvuus piilee niiden käyttämissä voimissa, eikä suinkaan aseissa. Niinpä etenkin adeptien kohdalla kannattaa käyttää lähinnä pistoolia, jotta voimia voi käyttää ketjussa – hyvät adeptit ampuvat aseillaan vain harvoin. Vanguardit puolestaan toimivat Biotic Charge -kykynsä pohjalta, joten sen nopea latautuminen on elinehto. Niinpä vanguardeille hyvä asevaihtoehto on yksi pistooli, haulikko tai konepistooli. Aseisiin enemmän keskittyvät hahmoluokat ovat puolestaan soldier ja sentinel, jotka useimmiten kantavat kahta raskasta asetta mukanaan.
Uusien aseiden ja varusteiden hankkiminen
Uusia aseita ja varusteita saa pelin kaupan varustepaketeista. Ne sisältävät tietyn määrän satunnaisia aseita, varusteita, hahmoluokkia ja aseiden osia. Rahaa eli krediittejä paketteihin kerätään pelaamalla, mutta halutessaan voi myös käyttää oikeaa rahaa. Paremmat aseet ja varusteet ovat tietenkin harvinaisempia, ja niiden saamisen todennäköisyyttä voi lisätä ostamalla kalliimpia ja parempia varustepaketteja.
Moninpelitilillä jo olevan aseen tai aseen osan saaminen nostaa sen tasoa yhdellä, joka luonnollisesti parantaa niiden tehokkuutta. Vastaavasti jo olemassa olevan hahmoluokkakortin saaminen antaa sille bonuskokemusta ja lisää ulkonäön muokkausmahdollisuuksia. Kaikki saadut aseet, varusteet ja muokkausmahdollisuudet ovat pysyviä, eikä niitä tarvitse kerätä uudelleen, vaikka jonkun hahmoluokan palauttaa takaisin tasolle 1.
Aseissa on paljon eroja niiden tehojen, painon ja muiden ominaisuuksien suhteen, eikä jonkun aseen harvinaisuus aina tarkoita, että se on suoraan parempi kuin muut samantyyppiset aseet. Esimerkiksi tavalliset aloitusaseet pysyvät käyttökelpoisina muiden aseiden rinnalla, koska ne kaikki painavat vähemmän kuin muut samantyyppiset aseet. Lisäksi ne on helppo kehittää maksimitasolle kymmenen eli X, koska niiden varustekortit ovat niin yleisiä. Esimerkiksi perusaseiden Mantis-tarkkuuskivääri on yksin pelin parhaista aseista tasolla X.
Kertakäyttövarusteet
Yksinpelissä erilaiset ammuskyvyt ovat moninpelissä kertakäyttöistä tavaraa pysyvien kykyjen sijaan. Varustepaketeista voi tulla ammuskorttien lisäksi myös erilaisia ase- ja haarniskakortteja, jotka valitaan käyttöön ennen pelin alkua Equipment-kohdasta. Kyvyt ovat kertakäyttöisiä, mutta voimassa koko erän ajan. Bronze-tasolla niitä voi käyttää, jos siltä tuntuu, mutta etenkin Gold-tasolla ammuskykyjen käyttö alkaa jo olla pakollista.
Pelaajilla on joka erässä käytössään myös neljä erilaista kertakäyttöistä apuvoimaa, jotka on tehty käytettäväksi ja niitä saakin varustepaketeista yleensä runsain mitoin. Ne näkyvät ruudussa vasemmassa laidassa, ja alussa niitä on kaksi per erä. Niiden maksimimäärää voi nostaa harvinaisten varustekorttien avulla.
Niistä Cobra Missile Launcher on hätätuhonappi, joka tuhoaa kaiken yhdestä osumasta. Sitä käytetään yleensä tukalissa tilanteissa kestäviä vihollisia, kuten atlaksia ja bansheeita, vastaan. Silver- ja Gold-tasoilla Cobra Missile on elintärkeä työkalu, joita ei voi tuhlata turhaan.
Thermal Clip Pack antaa saman tien pelihahmolle täydet ammukset ja kranaatit. Ops Survival Pack puolestaan palauttaa pelihahmon suojakilvet ja kunnon täysille. Älä epäröi käyttää näitä!
Medi-Gel palauttaa haavoittuneen ja pudonneen pelihahmon takaisin eloon. Näitä ei kannata tuhlata sokkona saman tien, vaan hieman katsoa tilannetta ja sitä, pääseekö joku elvyttämään sinut.
Miika Huttunen