Fallout: Brotherhood of Steel on niin karmea peli, ettei Todd Howard halua edes muistaa sitä

Fallout-pelisarjan konsolidebyytti oli niin huono, että Todd Howard ei edes noteeraa sen olemassaoloa.

6.5.2024 11:28

Fallout on taas kuuma juttu, kiitos Amazonin rahoittaman ja hämmentävän hyvän TV-sarjan. Nyt onkin taas mitä parhain hetki tutustua niihin sarjan peleihin. Voisimme puhua esimerkiksi erinomaisesta Fallout 2:sta ja ehkä jopa Fallout 3:sta, mutta on ehkä paljon hauskempaa pureutua sarjan unohdettuun julkaisuun, joka on unohdettu ihan hyvästä syystä.

Vuonna 2004 julkaistu Fallout: Brotherhood of Steel jäi pelisarjan alkuperäisen julkaisijan, Interplayn, viimeiseksi Fallout-peliksi. Brotherhood of Steelin laadusta ja arvostuksesta kertoo paljon jo se, että kun Bethesda Softworks oli ostanut pelisarjan oikeudet, eräs Todd Howardin ensimmäisistä haastatteluista mainitsi, että jos heiltä kysytään, niin Brotherhoof of Steeliä ei ole edes olemassa.

Että niin hyvä julkaisu!


On todettava, että vaikka en olekaan Todd Howardin kanssa samaa mieltä kovin monesta asiasta, tällä kertaa ei voi kuin nostaa hattua ja todeta, että erittäin hyvin sanottu. Fallout: Brotherhood of Steel on nimittäin aivan karmeaa roskaa, jolla ei oikeasti ole mitään pintapuolisia yhtäläisyyksiä syvempää tekemistä Falloutin kanssa.

Toisin kuin sarjan aiemmat pelit vuonna 2004, Brotherhood of Steel kehitettiin puhtaaksi konsolipeliksi, joten esimerkiksi Fallout-pelien vuoropohjainen taistelusysteemi, monipuolinen ja syvällinen hahmojen kustomointi, vaihtoehtoiset tavat ratkoa ongelmia ja kaikki muukin hyvä, heitettiin romukoppaan. Myöhemmin useat konsolipelit ovat tietenkin sisältäneet kaikkia näitä elementtejä, eikä niiden poisjättämiselle ole mitään muuta syytä kuin pelipäättäjien lyhytnäköisyys. He kun eivät 2000-luvun alkuvuosina uskoneet, että konsoliväki olisi kiinnostunut tällaisista jutuista.

Muutamaa kuukautta sitten retrostellun Baldur’s Gate: Dark Alliancen muistavat ovat Brotherhood of Steelin parissa heti kuin kotonaan, Tämä johtuu pääosin siitä, että molemmat pelit pyörivät saman moottorin päällä, eli tarjolla on taas nopeatempoista toimintaa hyvin kevyillä roolipelimäisillä elementeillä höystettynä. Tämä ei sinänsä olisi mikään automaattinen ongelma, mutta Brotherhood of Steel on kaikin puolin huono toimintaroolipeli.

Kun palasin itse pelaamaan peliä 20 vuoden tauon jälkeen juttua varten, heitin tuttuun tyyliin videonauhoittimen päälle ja pistin pelaten. Noin tunnin pelaamisen jälkeen tajusin, että olin lähinnä juossut edestakaisin ruskean ja harmaan sävyisissä labyrinteissä tekemässä “tapa kirjaimellisesti 75 rad scorpionia ja juokse painamassa nappeja kentän eri päissä”-tason tehtäviä. Ehdin jo ajatella, että videotani varten täytyy ehkä leikellä nämä alun tylsät osiot vähän pienemmäksi pätkäksi, jotta pääsemme järkevällä vauhdilla siihen kiinnostavaan sisältöön. Parin tunnin kohdalla jouduin toteamaan, että mitään kiinnostavaa sisältöä ei ollut tulossa. Koko peli on tällaista.

Koko halvatun peli on prikulleen samanlaista menoa. Pelaaja – tai pelaajat, jos saa huijattua kaverin mukaan kärsimään – juoksevat sokkelomaisissa ränneissä tappamassa kymmeniä vihollisia, jotta ovi seuraavaan rännimäiseen sokkeloon aukeaa. Maisemat saattavat hieman vaihtua, mutta pelattavuus ei. Oli todella karua huomata, että kun oli puoli tuntia taistellut tietään senhetkisen luolaston pohjalle kankeaa pomotaistelua varten, peli ei suinkaan tarjonnut mitään oikotietä takaisin uloskäynnille. Ehei. Nyt juostaan se koko kirottu labyrintti läpi uudelleen, mutta nyt vastakkaiseen suuntaan! Viholliset ovat tietenkin heränneet taas henkiin, joten ne pitää tappaa uudelleen!

Ei kannata myöskään kuvitella, että taistelu olisi mitenkään hauskaa tai kiinnostavaa. Dark Alliancen tavoin pelaaja ja viholliset vain seisovat paikallaan mättämässä tai ammuskelemassa toisiaan turpaan ja puolustuksen virkaa hoitaa se, että muistaa välillä painaa parannuspullo… eikun StimPak-nappia. Puuduttavaa menoa!


Karmeaa pelattavuutta ikävämpää on se, että pelin kehittäjät eivät todellakaan ole tajunneet Falloutia tai niiden tyyliä. Niiden alkuperäisten pelien suuri viehätys oli, että ne oli kirjoitettu niin älyttömän hyvin. Pelit olivat täynnä hyviä hahmoja, viihdyttävää dialogia, sopivan synkeää huumoria ja puhdasta luomisen iloa. Nyt meno on kuin jostain lauantaiaamun piirretystä, mutta koska kyseessä on aikuisille suunnattu peli, paperinohuet hahmot sanovat joka välissä kirosanoja ja ensimmäisen suuremman tarinaosion pahis, bandiitteja johtava roistokuningatar, on pukeutunut niukkaan sadomaso-henkiseen nahka-asuun.

Alkuperäisten pelien hengestä ei ole tietoakaan. Otetaan pieni esimerkki siitä, miten huonosti peli tajuaa Falloutia. Pelattavat hahmot ovat Brotherhood of Steelin sotureita, jotka etsivät peräkylille kadonneita kollegoitaan. Yksi pelattavista hahmoista on kävelevän luurangon näköinen ja karmeasti mutatoitunut ghouli, siitä huolimatta, että ne sarjan hyvät pelit olivat tehneet selväksi järjestön näkemyksen ghouleja kohtaan. Mutta mitä sitä pikkuasioista piittaamaan, sillä kehitystiimi on selvästi vain tehnyt hyvin geneerisen fantasiatarinan ja sitten korvannut örkit, haltiat ja goblinit käsiksestään Fallout-termeillä.

Vuosituhannen alun naurettavaa meininkiä kuvastaa hyvin myös pelin soundtrack. Jos kysyisimme vaikka kymmeneltä Fallout-fanilta, mitä heille ensimmäiseksi sarjasta tulee mieleen, moni todennäköisesti osoittaisi juuri musiikin suuntaan. “I don’t want to set the world on fire” ja muut Ink Spotsin tapaisten 50-luvun lauluyhtyeiden biisit ovat tärkeä osa pelien identiteettiä ja tunnelmaa. Joten mitä kaikkea musiikkia kuullaankaan Brotherhood of Steelissä? Tietenkin Slipknotia ja Killswitch Engagea, mitäs muutakaan. Oletettavasti konsoliomistajien korvat olisivat pudonneet, jos he olisivat kuulleet jotain muuta kuin listalta revittyä nuMetal-tuubaa.

Voisin valittaa Brotherhood of Steelin karmeudesta vielä paljon enemmänkin, mutta ehkä pointti tuli jo selväksi. Se on surkea peli millä tahansa mittarilla. Fallout-pelinä se todellakin on niin totaalisesti kujalla, että Todd Howardin kommentit ovat se ainoa oikea reaktio. Vaikka ei piittaisi pätkääkään Falloutista, pelattavuus ei myöskään tarjoa mitään noteeraamisen arvoista.

Pelin suurin arvo onkin toimia konkreettisena esimerkkinä siitä, miten synkeä pelaamisen maailma olikaan vuosituhannen vaihteessa ja siitä, miten totaalisen kuutamolla pelifirmojen päättäjät olivat.

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa