Pelaaja-lehden joulukuun 2015 erikoisartikkelissa tutustumme avaruuspelien historiaan, kehitykseen ja tulevaisuuteen. Tässä kolmiosaisessa jatkojutussa nostamme esiin avaruustaistelun helmiä vuosien varrelta, ja kuten näkyy, moniin niistä pääsee helposti käsiksi tänäkin päivänä.

Juttusarjan ensimmäinen osa julkaistiin eilen. Päätösosa julkaistaan huomenna itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

I-War eli Independence War (1999)

Saatavilla nyt: GoodOldGames

Tällaista introa ei ole missään muussa pelissä, eikä tule! Ennen kuin pelaaja lasketaan aluksen puikkoihin I-Warissa, on katsottava uudemman Galactican mieleen tuova 15-minuuttinen minielokuva. Se esittelee sikaria järsivän sekä timanttia kovemman kapteeni Jefferson Clayn ja legendaksi nousevan Dreadnought-aluksen, tutustuttaa pelimaailman politiikkaan ja kulttuuriin sekä tykittää ruudulle eeppistä avaruustaistelua. Kun pöly laskeutuu, pelaaja kunnostaa maineikkaan sota-aluksen hylyn ja aloittaa uransa lainvalvojana keskellä veristä sisällissotaa. Jos et aio kokeilla I-Waria, katso edes video YouTubesta. Se kertoo ihmeen hyvin sen, miltä itse pelaaminen tuntuu.

I-War panosti realistiselta vaikuttavaan tyyliin tarinan lisäksi pelattavuudessa. Vaikka jo aiemmissa peleissä oli kokeiltu ns. newtonilaista lentomallia, I-War onnistui siinä sataprosenttisesti. Dreadnought on korvetti eli hävittäjää reilusti isompi sota-alus, joka lentää avaruudessa fysiikan lakien armoilla. Jos pää- tai apumoottorit eivät pistä vastaan, alus pyörii tai liitää vaikka maailmankaikkeuden tappiin asti siihen suuntaan, johon on menossa. Siksi on opeteltava ovelia kierähdysliikkeitä ja ohilentoja. Pääaseet ovat aluksen runkoa kiertävän hiukkaskiihdyttimen partikkeleja sinkoavia kanuunoja, joista yksi osoittaa taakse ja yksi eteen. Lentokoneiden lailla liitävien alusten pilotit ovat aluksi hädässä, mutta sitten taistelu muuttuu ihanaksi baletiksi.

Kakkososa on hieman nätimpi ja helpompi sisäistää, ja se on yksi harvoista peleistä, joissa lennetään täysin avaruuspiraattien joukoissa. Suurin osa Independence War 2:sta kuluu kuitenkin kammottavalta näyttävän ruosteläjän puikoissa, ja koko ajan on ikävä Dreadnoughtin sulavia linjoja.

Parasta pelissä: Kun alus tottelee vihdoin ohjausta juuri niin kuin haluat.

Freespace 2 (1999)

Saatavilla nyt: GoodOldGames, Steam

Freespace-sarjan tehnyt Volition askartelee nykyään Saints Row -pelejä, ja tekisi mieli sanoa, että alas voivat vajota parhaatkin. Jos avaruuspelien historiasta kaivetaan peli, jossa on puhtaasti parasta hävittäjätaistelua, ei FreeSpace 2:lle löydy voittajaa. Jopa Wing Commanderit ja TIE Fighter kumartavat mestarin edessä.

Freespace 2:ssa pelaajalla ei ole persoonallista pelihahmoa tai muistettavia apupilotteja. Se ei kuitenkaan luota vain hunajaiseen pelattavuuteen. Jokainen merkittävä taistelu on suunniteltu niin, että pelaaja tuntee olevansa pieni mutta todella merkittävä osa suurempaa sotakoneistoa. Kun shivan-muukalaisten laivastot lähestyvät maapalloa vääjäämättä, tehtävästä toiseen siirtyvät alukset ja niiden sankariteot jäävät takaraivoon. Hienoin draaman kaari on Colossuksella, valtavalla sota-aluksella ja ihmiskunnan ylpeydellä. Aluksi pelaaja viivyttää vihollisten pakoa ja Colossus jyrähtää hyperavaruudesta tuomiopäivän tykit laulaen kuin koston enkeli. Myöhemmissä tehtävissä punaisen tähtisumun keskeltä nousee kilometrien mittainen hirviölaiva, jonka mittasuhteita on vaikea edes tajuta. Yhtäkkiä Colossus onkin enää pölähtänyt Rocky shivanien Ivan Dragon tähtäimissä. Freespace 2 tavoittaa avaruuspeleistä parhaiten sen elämää suuremman tyylin, jota on vaikkapa Jedin paluun loppupuolella.

Parasta pelissä: Kun puolustat omaa taistelualusta vihollisen pommittajilta ja se laukaisee vihdoin raskaat sädeaseensa. BRUUUMMM!

X3: Terran Conflict + Albion Prelude (2008 ja 2011)

Saatavilla nyt: GamersGate, Steam

Kun Elite painui vuosikymmeniksi talviunille, jonkun piti ottaa soihtu kantaakseen. Sen teki saksalainen Egosoft, jonka X-pelisarja kasvoi vaatimattomista lähtökohdista instituutioksi. Se selittää osaltaan, miksi avaruuspelit painuivat underground-viihteeksi. X-sarja on todella insinöörimäinen, kuivakka ja kerronnaltaan kömpelö. Ja silti sillä on vankkumattomat faninsa.

X-universumissa maan ihmiset perustavat hyppyporttien avulla kaukaisen siirtokunnan, joka kasvaa kokonaiseksi avaruusvaltioksi ja menettää yhteyden alkukotiinsa. Tämä Boron-federaatio on hädissään piraattien, muukalaisten ja psykoottisten tekoälyjen hyökkäillessä ympäriinsä, mutta rehellisesti sanottuna pelaajaa se ei juuri kiinnosta. X3: Reunioniin ja sitä kehittäviin Terran Conflictiin ja Albion Preludeen mennessä X:stä oli tullut pelisarja, jossa pelaaja voi olla avaruuden mahtitekijä poistumatta olohuoneestaan.

Ensin luodaan avaruustehtaiden sarja, otetaan markkinat haltuun sekä muokataan voimasuhteita kepillä ja porkkanalla, ja lopulta kasataan kokonainen imperiumi, jonka valtavat taistelulaivat ja tukialukset suojelevat arvotavaraa kuskaavia rahtialuksia. Sekin on täysin vapaaehtoista, sillä yhtä hyvin voi keskittyä piraattien kurittamiseen ketterässä hävittäjässä.

Paras tapa kokea X-sarjan valinnan vapaus on hankkia pilkkahintaan X3: Terran Conflict ja sen laajennus Albion Prelude. Sarjan tuorein peli X Rebirth on nimittäin täysin pelikelvoton ja oksettavan buginen turjake, joka hylkää kaiken sen, mikä Egosoftin peleissä oli hyvää. Pystyvätkö saksalaiset enää nousemaan tästä suosta?

Parasta pelissä: Kun tajuat, että kaikki pelissä näkyvät alukset ja rakennelmat voi ostaa tai rakentaa itse.

Janne Pyykkönen

Juttusarjan päätösosa julkaistaan huomenna itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

Lisää luettavaa