Tuotantoyhtiö Funimation on julkaissut yhdeksän minuutin videopätkän Mass Effect: Paragon Lost -animaatioelokuvastaan. Pätkän voi kurkata uutisen ohesta.
Filmi on tuotettu yhteistyössä pelitalo BioWaren sekä japanilaisen Production I.G:n (Innocence, Kill Bill: Vol 1:n animaatiot) kanssa. Se saapuu suoraan Blu-raylle sekä DVD:lle Yhdysvalloissa joulukuun 28. päivä.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Mass Effect 3:a. Shepardia ei päähenkilön roolissa elokuvassa kuitenkaan nähdä, vaan sen homman on napannut pelisarjan uutuusosassa myöskin tavattu James Vega.
Myös tuotantoyhtiö Legendaryn ilmeisesti astetta mittavammasta Mass Effect -elokuvasta on kuulunut jälleen tuoretta tietoa viime päivinä. Viihdelehti Variety raportoi, että elokuvaa on kiinnitetty käsikirjoittamaan nyt Morgan Davis Foehl.
Valinta on mielenkiintoinen, sillä mies ei ole toistaiseksi tuottanut yhtään käsikirjoitusta, joka olisi päässyt kunnolliseen tuotantoon. Hänen työnsä Whatever Gets You Through the Night on kuitenkin noteerannut Hollywood Black List, joka vuosittain pyrkii nostamaan esiin parhaimmat tuottamattomaksi jäänet teokset.
Aiemmin elokuvaa oli käsikirjoittamassa muun muassa Thorista ja I Am Legendista tuttu Mark Protosevich.
Lähde: Variety