Unity-pelimoottoriyhtiö on paljastanut merkittäviä muutoksia tulevaan hinnoittelu-uudistukseensa.
Unity suututti pelinkehittäjät viime viikolla ilmoittamalla uuden hinnoittelumallinsa, jossa pelimoottoria käyttäviltä kehittäjiltä veloitettaisiin jokaisesta pelinsä asennuskerrasta. Yhtiö ilmoitti myöhemmin arvioivansa hinnoittelu-uudistusta uusiksi. Nyt Unity on paljastanut uuden suunnitelmansa, jolla se pyrkii tyynnyttelemään kehittäjäyhteisöään.
Yhtiön verkkosivuilla julkaistussa avoimessa kirjeessä Unity-pomo Marc Whitten pyytää anteeksi, ettei yhtiö keskustellut käyttäjiensä kanssa ennen uudistuksen julkistamista. Whitten kertoo kuitenkin Unityn kuulleen kehittäjien huolet ja ottaneen ne huomioon uudessa hinnoittelumallissaan.
Pienille kehittäjille tarkoitettu Unity Personal -versio pysyy uuden suunnitelman mukaan saatavilla ilmaiseksi, eikä kehittäjiltä veloiteta maksua asennuksista. Unity Personalin liikevaihtoraja nostetaan samalla 100 000 dollarista 200 000 dollariin, eikä kehittäjien tarvitse enää käyttää projekteissaan Made with Unity -käynnistysruutua.
Muilta Unity-kehittäjiltä ei veloiteta asennusmaksuja ennen kuin pelin 12 kuukauden liikevaihto ylittää miljoona dollaria. Vaihtoehtoisesti pelien kehittäjät voivat asennusmaksun sijaan tilittää Unitylle 2,5 prosentin liikevaihtoperusteisen maksun. Whittenin mukaan kehittäjiltä veloitetaan kaikissa tapauksissa kahdesta vaihtoehdosta alhaisempi kustannus. Yhtiö ei myöskään aio kerätä asennusmääriä automaattisesti, vaan maksut perustuvat kehittäjien omiin ilmoituksiin.
Nykyisille Unity-kehittäjille helpotuksena Unity on myös ilmoittanut muutoksen koskevan vasta ensi vuodesta ilmestyvää pelimoottoriversiota käyttäviä pelejä. Vanhoja versioita käyttävien pelien kustannus perustuu siis vanhaan hinnoitteluun, eikä yhtiö pakota kehittäjiä siirtymään uudempaan versioon.
Lähde: Unity