Päättyvä viikko oli elokuun lopun kunniaksi jälleen Gamescom-viikko. Järin suurehkoja julkistuksia ei otsikoissa juuri todistettu, mutta pääsipä maailma tervehtimään ensimmäistä kertaa muun muassa uutta Saints Row’ta sekä tuoretta Marvel-taktiikkaroolipeliä. Muutama yllättävä suomalaisjulkaisukin nähtiin viikon aikana, kun niin Nine to Five kuin Supercell-uutuus Everdale aloittivat varhaisen taipaleensa.
Näistä ja muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Uusi suomalainen verkkoräiskintä Nine to Five saapui Steamiin – pelattavissa ilmaiseksi
Suomalainen verkkoräiskintäuutuus Nine to Five on saanut varhaisjulkaisun Steamissa. Kyseessä on ilmaisräiskintä, joten kuka tahansa voi hypätä mukaan toimintaan veloituksetta. Näin early access -elämänsä alussa peli koostuu kahdesta kartasta, 19 aseesta ja kolmesta tilasta, joista tarjolla on myös muutama variaatio.
– En edes tiedä millaiset vibat tarkalleen jäi tästä videosta. Tuli ekana mieleen pelit Rainbow 6 Siege sekä Escape From Tarkov, vaikka tuskin lähelläkään jälkimmäistä peliä. -PSPiraatti
– Tuli pelattua sitä aikaisemmin betassa. Oli jotenki tosi ”tönkkö” fiilis pelatessa ja ampuminen tuntui vaan… huonolle. Ihan kiinnostava idea siinä betassa esitellyssä pelimuodossa. Täytyy testailla olisiko parantunut sitten viime näkemän. -janneus
Suurroolipeli Starfieldin maailma hahmottuu hiljalleen – tällaisia kaupunkeja Bethesda-uutuudelta sopii odottaa
Bethesda on tarjonnut uuden varovaisen silmäyksen ensi vuodelle tähdätyn Starfield-suurroolipeliinsä maailmaan. Esittely on tapahtunut kolmella lyhykäisellä videolla, joilla pelin suunnittelujohtaja Emil Pagliarulo käy läpi muutamaa keskeistä Starfieldista löytyvää kaupunkia.
Overwatch-sankari McCreen nimi muuttuu Activision Blizzard -skandaalin myötä
Overwatch-räiskinnän hahmokaartiin aina sen alusta asti kuulunut McCree saa uuden nimen. Blizzard on vahvistanut asian kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Blizzard-suunnittelija Jesse McCreen ilmoitettiin jättäneen yhtiön Activision Blizzardia ravisuttaneen työkulttuurikohun ja -oikeushaasteen jälkeen.
Myös ainakin World of Warcraftissa ilmenneitä kehittäjien mukaan nimettyjä hahmoja on alettu siistiä pois pelistä.
Sekopäinen GTA-haastaja aloittaa kaiken alusta – uusi Saints Row paljastettiin ensi vuodelle
Huumorivetoisen avoimen maailman rikossarja Saints Row’n on tullut aika painaa nollausnappulaa. Sarjaa alusta asti kehittänyt Volition ja Deep Silver ovat paljastaneet uuden ihan vain Saints Row’ksi kutsutun osan, joka toimii täytenä uudelleenlämmittelynä Saints-sekoiluille.
Ensitietoja ja julkistustraileria seurasi päivää myöhemmin perässä myös pelikuvaa laajemmin väläytellyt esittelytraileri.
– Höh, odotin suht innoissani jatkoa sille sekopäiselle neloselle, mutta kahtotaas nyt millanen tekele sieltä sitten tulee. Vähän kyllä pelottaa, mutta eipä viitsi kokonaan tuomita ennen kokeilua. -Carparhian
– Aika vähän varsinaista pelikuvaa mutta sen minkä näin niin näytti Saint’s Row:lta. Itse olen pelannut vain kolmannen ja neljännen, joten kokemusta on vain övereimmistä sarjan osista. -zappah
Taktinen Marvel-roolipeli Midnight Suns paljastui pc:lle ja konsoleille – tekijänä XCOM-kehittäjät
2K Games ja tuoreimmista XCOM– ja Civilization-peleistä tuttu Firaxis ovat julkistaneet aiemmin huhutun Marvel-pelinsä, joka kulkee nimellä Marvel’s Midnight Suns. Muun muassa Wolverinen, Aaveajajan, Kapteeni Amerikan ja Bladen kaltaisia hahmoja vilisevään sankariryhmittymään keskittyvää peliä kuvaillaan tatkiseksi roolipeliksi, jossa yhteenotot ovat studion muiden pelien hengessä vuoropohjaista taistelua.
Tältä uuden sukupolven NHL 22, Call of Duty: Vanguard, Forza Horizon 5 ja Death Strandings Director’s Cut näyttävät
Gamescom-viikko toi totuttuun tapaansa julki läjän pelikuvaesittelyjä lähitulevaisuuden isommista pelitapauksista. Esille nousivat muun muassa NHL 22 yleisen ominaisuusesittelyn merkeissä, Call of Duty: Vanguard yksinpelikampanjansa, Forza Horizon 5 meksikolaisilla maisemillaan ja Death Stranding Director’s Cut monilla hajanaisilla lisäyksillää.
Lue koko uutinen (NHL 22, CoD: Vanguard, Forza Horizon 5, Death Stranding Director’s Cut)
Uusi Supercell-peli julkaistiin Suomessa – tällainen on Everdale
Suomalainen mobiilipelitalo Supercell on testijulkaissut jälleen yhden tuoreista nimikkeistään. Muun muassa Suomessa testiinsä voi ottaa nyt Everdalen, joka on ladattavissa ilmaiseksi niin Google Playn kuin Applen App Storen kautta.
Nämä pelit saapuvat tällä viikolla – upouutta Aliens-räiskintää ja vuosikausia odotettuja jatko-osia
Useampi pidempään jatkunut odotus päättyy tällä viikolla, sillä viime päivien pelitarjonta koostui useista enemmän tai vähemmän toivotuista jatko-osista. Perjantaina Grasshopper Manufacturen No More Heroes -sarja näki esimerkiksi kolmannen kunnollisen osansa, kun taas keskiviikkona kulttitasoloikka Psychonauts palasi uudella seikkailulla. Tiistaina puolestaan oli luvassa King’s Bounty II, joka on tietenkin seuraaja 30 vuoden takaiselle strategiaeepokselle.
– No More Heroes 3, jatko-osa vuosikymmenen odotuksen jälkeen – ja en voisi olla onnellisempi. -Brutal1ty
– Elättelen toivoa että seuraavan vuosikymmenen aikana NMH3 tulisi steamiin… -mantelirapu
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Bravely Default II (Win) \ 2.9.
- Early access: Vampire: The Masquerade – Bloodhunt (Win) \ 7.9.
- Final Fantasy IV (Win, Android, iOS) \ 8.9.
- American Truck Simulator – Wyoming (Win, Mac, Linux) \ 9.9.
- Valheim – Hearth & Home (Win, Linux) \ 16.9.
- Collection of SaGa: Final Fantasy Legend (Android, iOS | Win) \ 22.9. | 21.10.
- Embr (PS4, XOne, Swich, Win) \ 23.9.
- Insurgency: Sandstorm (PS4, XOne) \ 29.9.
- Wasteland 3 – The Cult of Holy Detonation (PS4, XOne, Win, Mac, Linux) \ 5.10.
- Jurassic World Evolution 2 (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win) \ 9.11.
- Asterix & Obelix : Slap Them All! (PS4, XOne, Switch, Win) \ 25.11.
- Halo Infinite (XSX/S, XOne, Win) \ 8.12.
- Monster Rancher 1 & 2 DX (Switch, Win, Android, iOS) \ 9.12.
- Blasphemous – Wounds of Eventide (PS4, XOne, Switch, Win, Mac, Linux) \ 9.12.
- The King of Fighters XV (PS5, XSX/S, PS4, Win) \ 17.2.2022
- Horizon Forbidden West (PS5, PS4) \ 18.2.2022
- Sifu (PS5, PS4, Win) \ 22.2.2022
- Destiny 2 – The Witch Queen (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win, Stadia) \ 22.2.2022
- Assetto Corsa Competizione (PS5, XSX/S) \ 24.2.2022