PlayStation-veteraani Connie Booth on siirtymässä EA:n palvelukseen.

Booth tunnetaan pitkäaikaisena PlayStation-tuottajana, joka oli avainasemassa lukuisien tunnettujen pelisarjojen kasvattamisessa vuosikymmenten varrella. Boothin vahvistettiin viime vuoden lopulla lopettaneen Sonyn palveluksessa yli 30 vuoden työuran jälkeen, joskin huhut kertoivat myös hänen saaneen potkut yhtiöstä.

Nyt Boothin kerrotaan aloittavan EA:n palveluksessa toimintaroolipeleistä vastaavana johtajana. Hänen alaisuudessaan toimivat Iron Man -peliä kehittävä Motive Studio, Black Pantheria työstävä Cliffhanger Games ja Dragon Age– ja Mass Effect-projekteja paraikaa tekevä BioWare. Booth vastaa EA Entertainmentin johtaja Laura Mielelle, jonka mukaan Booth tunnetaan kehittäjät etusijalle asettavan ja luovia visioita tukevan kulttuurin luomisesta.

Booth on uransa aikana ollut mukana yli sadan PlayStation -pelin tuotannossa. Hänen ensimmäinen pelinsä oli Naughty Dogin Crash Bandicoot, jonka jälkeen hän on osallistunut niin Syphon Filterin, Ratchet & Clankin, The Last of Usin kuin Death Strandinginkin tuotantoon.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa