Etsi
Warcraft-elokuvan ensi-ilta siirtyi alkuperäisestä Star Wars Episodi VII:n takia. Uusi päiväys on nyt tiedossa.
Joukko Euroopan yhteisön tavaramerkkivirastoon tehdyistä peli-aiheisista rekisteröinneistä on osoitautunut huijauksiksi.
Rovion Angry Birds Go! teki ensiesiintymisensä Uuden-Seelannin App Storessa, mutta maailmalla huomio kiinnittyy mikromaksuihin.
EA:n on hakemassa kehittäjiä avoimen pelimaailman Star Wars -pelin varalle, työpaikkailmoitukset paljastavat.
Sony on julkaissut viimeistellyn virallisen listan peleistä, jotka tullaan näkemään jakelussa PlayStation 4:n rinnalla Euroopassa tänä perjantaina.
Strategiapelejä pukkaa kunnolla iOS-laitteille Skulls of the Shogunin ja Space Hulkin käännösten myötä.
Steamissa on aloitettu syksyiset alennusmyynnit, jotka kestävät aina ensi viikkoon.
Xbox 360:n Games with Goldissa nähdään joulukuussa räiskettä kahdessa ja kolmessa ulottuvuudessa.
Grand Theft Auto V:n tuoreimmasta päivityksestä löydettiin äänitiedostoja, jotka saattavat vihjata tulevasta.
Joukkorahoitetun Wasteland 2 -roolipelin betatesti saattaa olla käsillä jo ensi kuun alkupuolella, kehittäjä paljastaa.
Microsoftin Xbox One -konsolin hinta riittää kattamaan tuotantokustannukset, Kinect-sensori eräs merkittävimpiä kulueriä.
Guerrilla Cambridge on tuomassa Killzone Mercenaryyn ilmaisia moninpelikarttoja. Sitä ennen luvassa on tosin pari päivitystä.
EA on myöntänyt tappionsa Football Manager -sarjan edessä ja on näin ollen lopettamassa FIFA Manager -sarjansa.