Etsi
Peggle 2 on vielä kevään aikana tulossa saatavilel myös Xbox 360:lle. Sillä välin Xbox One -versio sai kaivatun Duel-tilansa.
Square Enixin Murdered: Souls Suspectin luvataan saapuvan kauppoihin kesäkuussa kaikkine versioineen. Sitä ennen verkossa piilee pähkinää purtavaksi.
PÄIVITYS: Virallinen traileri lisätty.
Kickstarter-alusta on kerännyt jo miljardin dollarin edestä rahoituslupauksia.
Komentaja Shepardin seikkailut saatetaan nähdä tulevaisuudessa myös uuden sukupolven konsoleille uudistettuina versioina.
Trion Worlds on vahvistanut päättäneensä End of Nations -strategiapelin kehitystyön.
Call of Duty: Ghostsin moninpeli saapuu ilmaiseen testiin viikonloppuna Xbox 360:llä ja Xbox Onella.
Beenoxin seuraavaan Spider-Man-seikkailuun törmätään toukokuussa hieman uuden Hämis-elokuvan ensi-illan jälkeen.
Capcom on paljastanut Ultra Street Fighter IV:n tuoreen Edition Select -ominaisuuden. Idean myötä peli tarjoaa pääsyn useisiin eri Street Fighter IV:n hahmoversioihin.
Brittiakatemia BAFTA on palkitsemassa maaliskuussa Rockstar Gamesin korkeimmalla mahdollisella kunniapalkinnollaan.
Polytronin hehkutuksia usean pelin edestä kerännyt Fez siirtyy osaksi PlayStation-kirjastoa ensi kuussa.
Maaliskuun julkaisulista on täynnä suurpelejä. Pelaajalehti.comin lukijat kertovat, mitkä niistä ovat kiinnostavimmat!
Call of Dutyn Euroopan mestaruudesta pelattiin viime viikonloppuna Lontoossa. Tapahtuma päättyi brittien juhliin, mutta vielä on edessä myös MM-kisat Los Angelesissa.