Etsi
Vanhoista Top Spin -sarjan kehittäjistä koostuva pelitalo Breakpoint pyrkii tuomaan ensi vuonna markkinoille jälleen yhden hieman realistisemman tennispelin.
Oman tuhoajoneuvon rakentamista ja muiden tuhoamista tarjoileva Crossout on saanut julkaisupäivän vielä toukokuulle.
PlatinumGames on paljastanut kehittelevänsä jo kokonaan uutta peliä studion katalogiin.
Infinity Wardin tuorein Call of Duty -sarjan osa Infinite Warfare on viikonlopun ajan pelattavissa ilmaiseksi pc:llä.
Mount & Bladea jaellaan taas ilmaiseksi Romaniassa järjestettävän esports-tapahtuman kunniaksi.
The King of Fighters XIV:n Steam-versio on saanut kesäkuulle osuvan julkaisupäivän. Myyntipaketitkin on samalla paljastettu.
Pro Evolution Soccer 2018 saapuu syyskuussa. Pc-versiosta luvataan tällä kertaa myös konsoliversioiden tasoista kokemusta.
Nex Machinalla on nyt julkaisupäivä sekä PS4:llä että pc:llä.
Oceanhorn 2:sta on julkaistu nyt ensimmäinen pelikuvavideo. Ja jep, se näyttää edelleen kovin zeldamaiselta.
HTC on paljastanut julkaisevansa uuden Vive-visiirin, joka toimii ilman puhelinta tai pc:tä.
Telltalen zombiseikkailu The Walking Deadin kolmas tuotantokausi saapuu päätökseen kuluvan kuukauden päätteeksi.
Tamperelaisen Colossal Orderin Cities: Skylines on saanut tuoreimman laajennuksensa, jossa keskitytään joukkoliikenteeseen.
Bungien tulevasta Destiny 2:sta on saatu lisää upouutta pelikuvaa räiskintäpelin uudesta strike-tehtävästä.