Muun muassa Nioh-pelisarjasta ja Rise of the Rōninista tunnettu Koei Tecmo on kasvanut viime aikoina voimakkaasti. Yhtiön toimitusjohtaja kertoo, että tavoitteena on pelialan korkein liiketulos.
Koei Tecon toimitusjohtajalta Hisashi Koinumalta kysyttiin Famitsun haastattelussa hänen aiemmin mainitsemasta tavoitteestaan tehdä Koei Tecmosta maailman johtava digitaalisen viihteen yhtiö.
Koinuman mukaan tavoitteella tarkoitetaan pelialan korkeinta liiketulosta. Ensimmäinen välitavoite on nousta alan kymmenen kannattavimman yhtiön joukkoon vuoteen 2035 mennessä. Tämä onnistuu vain, jos asiakkaat ostavat runsaasti pelejä.
Koinumalta kysyttiin, miten Koei Tecmo aikoo julkaista pelejä riittävän tiheään tahtiin tavoitteen saavuttamiseksi.
Hän vastaa yhtiön kasvattaneen henkilöstöään merkittävästi viimeisten kahden vuoden aikana. Kasvun on tarkoitus jatkua myös tulevaisuudessa.
Vuonna 2024 Koei Tecmo kertoi osakkeenomistajilleen, että yhtiöllä oli noin 2 500 työntekijää ja tavoitteena oli pitkällä aikavälillä kaksinkertaistaa henkilöstömäärä. Koinuman mukaan työntekijöitä on nyt jo yli 3 000.
– Laajennamme parhaillaan henkilöstöämme lisätäksemme kehitystiimien määrää. Viime vuonna konsernin henkilöstömäärä kasvoi hieman yli 2 850 työntekijään. Tänä vuonna pelkästään Japanissa aloitti 193 uutta vastavalmistunutta. Tämän myötä henkilöstömäärämme on noussut noin 3 000 työntekijään, Koinuma toteaa.
Työntekijämäärän odotetaan kasvavan vielä 2 000 osaajalla.
– Tulevaisuudessa tavoitteemme on jatkaa tasaista kasvua kohti 5 000 työntekijän organisaatiota. Samalla kehitämme henkilöstömme osaamista sisäisen koulutuksen avulla. Meillä on tällä hetkellä kuusi eri brändeihin keskittyvää studiota, ja rakennamme järjestelmää, jonka avulla jokainen niistä voi julkaista uusia pelejä säännöllisesti, Koinuma kuvailee.
Henkilöstömäärän kasvaessa työskentelytilat meinaavat käydä Koei Tecmon omistamille studioille ja niiden osaajille ahtaiksi.
– Meillä on toimisto myös Kiotossa, mutta sekin alkaa olla täynnä. Kiinteistöosastomme selvittää parhaillaan uusia toimitilaratkaisuja. Jos henkilöstö kasvaa tätä tahtia, tila loppuu kesken, joten meidän on mietittävä asiaa, Koinuma pohtii.
Lähde: Video Games Chronicle, Automation, Famitsu
Lue myös: Rockstarin Bullyn henkinen seuraaja saapuu pian PC:lle – myös PS5-versio on kehitteillä
Lue myös: Moss: The Forgotten Relic julkaistiin – muuttaa kehutut VR-seikkailut perinteisiksi pelikokemuksiksi