Tulevan IndyCar-pelin nimi on paljastettu päivitetyn julkaisuikkunan kanssa. Kyseessä on ensimmäinen virallinen IndyCar-videopeli yli 20 vuoteen.
IndyCar Racing The Game julkaistaan vuoden 2027 alkupuolella PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle. Ajopelin kehitysvastuussa on kehutuista moottoriurheilusimulaatioistaan tunnettu iRacing Studios.
Pelin kuvaillaan tuovan jenkkiformulasarjan huippunopeudet, tarkkuuden ja draaman uuden sukupolven kilpailupelifanien ulottuville.
Mukana ovat sarjan tunnetuimmat radat, jotka sijoittuvat ovaaleille, kaduille ja eurooppalaisten katsojien näkökulmasta perinteisille kilparadoille. Kisaamaan päästään toki myös legendaarisella Indianapolis Motor Speedwaylla.
– Uusi videopelimme vangitsee kilpasarjamme energian ja draaman erittäin realistisella tavalla ja tuo IndyCarin uuden pelaajasukupolven ulottuville. Yhteistyö iRacingin kanssa tekee pelistä erityisen luvun pelihistoriassamme. Emme malta odottaa, että fanit pääsevät ratin taakse, IndyCarin markkinointijohtaja Alex Damron kertoo.
Pelin kerrottiin saapuvan sen julkistuksen yhteydessä kuluvan vuoden jälkipuoliskolla, mutta ajokokemuksen on nyt tarkoitus ilmestyä ennen vuoden 2027 Indianapolis 500 -kilpailua.
– Tuomme konsoleille ja PC:lle kaiken osaamisemme aidosta ja autenttisesta kilpa-ajosta, ja luomme kokemuksen, joka on IndyCar-nimen veroinen. Vuosi 2027 ei voisi tulla tarpeeksi nopeasti, iRacingin toimitusjohtaja Tony Gardner toteaa.
IndyCar Racing The Gamen ominaisuuksista ja pelitiloista kerrotaan lisää tulevien kuukausien aikana.
Lähde: NTT Indycar Series
Lue myös: 90-luvulle sijoittuva seikkailu ja psykologinen kauhupeli ovat ladattavissa hetkellisesti maksutta