Japanilainen Imageepoch-pelitalo on haihtunut savuna ilmaan.

Muun muassa Luminous Arc -roolipelisarjasta ja Euroopassa juuri julkaistusta, jokseenkin hämärästä Criminal Girls: Invite Only -teoksesta tunnetun Imageepochin verkkosivut suljettiin yllättäen tällä viikolla. Myös studion puhelinnumero on poistettu käytöstä.

Imageepoch ei ilmeisesti ole ilmoittanut mahdollisista muutoksista yhteistyökumppaneilleen, sillä pelitaloa ja sen johtaja Ryoei Mikagea peräänkuulutetaan tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa useamman tahon toimesta. Muun muassa Hyperdimension Neptunian kehittäneen Idea Factory -studion toimitusjohtaja Yoshiteru Sato on kertonut Twitterissä Mikagen olevan täysin tavoittamattomissa.

Imageepochin oli tarkoitus juhlia tänä vuonna kymmenvuotispäiviään, ja studion uusi peli Stella Glow oli määrä julkaista myös lännessä. Huhut studion työntekijöiden irtisanoutumisista ja toimistotilojen vaihdosta alkoivat kuitenkin kiertää jo alkuvuodesta. Imageepoch itse ei kommentoinut kohtaamiaan vaikeuksia helmikuussa, mutta ne saattavat liittyä yllättävään katoamiseen.

Lähde: Gematsu, Siliconera

Lisää luettavaa