Jälleen yksi veteraani lähtee Ubisoftilta – jättää yhtiön lähes 20 työvuoden jälkeen

Lopettaneiden määrä ranskalaisyhtiössä kasvaa.

17.4.2022 13:00

Pitkään Ubisoftilla vaikuttanut kehittäjä Patrick Plourde ilmoitti jättävänsä pestinsä lähes 20 työvuoden jälkeen.

Muun muassa Watch Dogs 2:n, Far Cry 3:n, Rainbow Six Vegasin ja Child of Lightin parissa ohjaajana työskennellyt Plourde kertoi Twitterissä, että lähtee firmasta perustaakseen itsenäisen luovan alan konsulttitoimiston. Mies sanoi jatkossa työskentelevänsä omien projektiensa parissa, jonka lisäksi yhteistyön pitäisi kuitenkin jatkua jossain muodossa myös Ubisoftin kanssa.

Plourde on tuorein lisäys ranskalaisyhtiöstä lähteneiden pitkään listaan, sillä viime vuonna Ubisoftilta häippäsi muun muassa Far Cry -sarjan parissa työskennellyt Dan Hay ja reilun vuoden pelituotannon ohjaajana toiminut Virginie Haas. Lopettaneita oli kaikkiaan siinä määrin, että yhtiö kärsi viime vuoden lopulla jopa työntekijäkadosta.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa