Hellyttävä Yarny on täällä taas! Unravel Two paljastui ja julkaistiin samantien

Muutaman vuoden takainen yllätyspeli Unravel on saanut jatkoa.

9.6.2018 20:59

Kahden vuoden takainen suloinen tasoloikkapeli Unravel on saanut jatkoa. Unravel Two paljastettiin lauantai-iltana järjestetyssä EA Play -tapahtumassa, ja pian tämän jälkeen se tupsahtikin jo myyntiin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle.

Hinnaksi Unravel Twolle on muodostunut 20 euroa.

Jatko-osa on tällä kertaa pelattavissa sekä yksin että yhteistyönä. Kummassakin tapauksessa ensimmäisen pelin päähenkilö Yarny on saanut nyt matkakumppanin, joita yhdistää näiden välillä oleva langanpätkä. Yhteisvoimin sympaattiset hahmot päätyvätkin ratkomaan monenlaisia tasoloikkapulmia, joiden kerrotaan olevan ensimmäistä peliä haastavampia mutta myös leikkisämpiä.

Lähde: EA

Lisää luettavaa