Xbox 360:n odotetuimman pelin varastanut pelaaja sai pitkän käyttökiellon Xbox Liveen. Halo 3 -varas ei pääse pelaamaan Microsoftin verkkopalvelussa mitään ennen vuotta 10 000.
Varas osoitti älynsä pelaamalla Halo 3:a Liveen kytketyllä konsolilla. Microsoft huomasi tämän ja antoi käyttökiellon konsolille ja käyttäjälle. Varas ei edes tajunnut mikä on vialla, vaan soitti Microsoftille ja valitti, ettei hänen Livensä toimi.
Syytetty ilmoitti, ettei häntä haittaa se, että yksi hänen neljästä Xboxistaan on saanut käyttökiellon, koska hän voi aina luoda uuden käyttäjätilin jollekin toiselle Xboxeistaan.
Microsoft on ollut aina erittäin tarkka siitä, ettei mitään ylimääräistä tietoa Halo-peleistä vuoda julkisuuteen ennen virallista julkaisupäivää. Esimerkiksi jälleenmyyjiä erikseen kielletään myymästä pelejä ennen julkaisupäivää.