Vielä tämän vuoden puolella julkaistavista uusista Super Smash Bros -peleistä sen kuin vain tihkuu tietoa. E3-messuilla Nintendo on nyt vahvistanut parikin uutta peleissä piillyttää yksityiskohtaa, jotka vaikuttaisivat monipuolistavan taistelupelikokemusta muutamilla mielenkiintoisilla keinoilla.
Eräs tuore ominaisuus on paljastunut kokonaan uuden hahmojulkistuksen myötä. Uusimmissa Smash Bros. -peleissä pelattavaksi tullaan ensimmäistä kertaa saamaan nyt Mii-hahmot, jotka olemassaolollaan lisäävät peliin uuden kevyen hahmonluontiaspektin.
Valmistellessaan omaa Mii-hahmoaan taisteluun pääsevät pelaajat valitsemaan tälle yhden kolmesta hahmoluokasta. Tarjolla on niin nyrkein taisteleva brawler, miekkaa käyttävä swordfighter kuin myös hahmon käteen asennettua pyssyä käyttävä gunner. Kukin taistelutyyli on varustettu 12 uniikilla erikoiskyvyllä, joista pelaajat voivat valita Miinsä käyttöön kerralla aina neljä suosikkiaan.
Myös hahmon asusteita on mahdollista muokkailla.
Kouluta oma lelusi
Toinen suurempi uudistus saadaan Nintendon uusien, pelien kanssa kommunikoivien fyysisten lelufiguurien muodossa. Nintendon toimesta aiemmin tänä vuonna jo julkistetut lelut on nyt virallisesti ristitty amiibo-figuureiksi, ja juurikin Wii U:n Smash Bros. tulee olemaan ensimmäinen Nintendon peli, joka niitä hyödyntää.
Super Smash Brosissa pelaajat pääsevät amiibojen myötä treenaamaan omia tekoälyllä varustettuja taistelijoitaan. Hankkimalla esimerkiksi Mario-figuurin pääsevät pelaajat käyttämään pelissä hyödykseen omatoimista Mario-hahmoa asettamalla figuurin GamePad-ohjaimensa päälle. Figuureissa käytettävän NFC-teknologian ansiosta hahmon voi laittaa taistelemaan esimerkiksi pelaajaa itseään tai vaikkapa tämän kavereitakin vastaan, minkä myötä figuurihahmo kehittyy omanlaisekseen taistelijaksi kokemuksiensa perusteella. Kaikki kokemus, mitä figuuri myös kerää, tallentuu aina figuuriin itseensä, minkä ansiosta lelun keräämä kokemus säilyy, vaikka sitä hyödyntäisi muullakin kuin vain omalla Wii U:llaan.
Nintendo lupaa, että hahmot voivat kehittyä taisteluissa hyvinkin erityyppisiin suuntiin. Näin ollen esimerkiksi kahden eri Mario-figuurin ei pitäisi olla koskaan täysin samanlaisia.
Vastaavaa teknologiaa ovat aiemmin hyödyntäneet jo niin Activisionin Skylanders-sarja kuin myös Disneyn oma Disney Infinity -sarja.
Super Smash Brosin ohella amiiboja pitäisi tulevaisuudessa pystyä käyttämään myös monissa muissa Nintendon omissa peleissä, kuten Mario Kart 8:ssa, Mario Party 10:ssä, Yoshi’s Woolly Worldissa ja Captain Toad: Treasure Trackerissa. Se, miten leluja hyödynnetään kyseisissä peleissä saattaa myös poiketa täysin tavasta, jolla Super Smash Bros. niitä käyttää.
Figuurien julkaisujen on tarkoitus tapahtua samoihin aikoihin Wii U:n Super Smash Brosin kanssa. 3DS:lle amiibo-tuki on vuorostaan tarkoitus lisätä ensi vuonna Nintendon uudella lisälaitteella.
Tarkempaa tietoja amiiboista saa katsastamalla oheisen esittelyvideon.
Smash-faneja voipi myös kiinnostaa, etteivät Mii-hahmot ole ainoita uusia taistelijoita, joita uusiin Smash Bros. -peleihin on tällä viikolla julkistettu. Hiljattain Nintendo myös vahvisti, että uusina hahmoina mukaan ovat liittyneet nyt myös Kid Icaruksesta tuttu Palutena sekä itse Pac-Man.
Nintendo on myös saanut vahvistettua, että 3DS:llä Super Smash Brosin peluu alkaa lännessä 3. päivä lokakuuta. Wii U:lla julkaisun on määrä tapahtua vielä kuluvan vuoden talven aikana.
Korjaus: Mr. Game & Watchia ei ole vielä virallisesti lisätty hahmokaartiin toisin kuin uutisessa alkujaan kerrottiin.