FFVII- ja Avengers-spekulaatiot käyntiin: Square Enix povaa loppuvuodelle huomattavaa pelijulkaisua

Mitä sinä toivoisit Square Enixilta loppuvuodeksi?

20.2.2019 15:40

Square Enix kaavailee tulevalle talousvuodelleen suurta julkaisua, paljastaa yhtiön tuore taloustiedote.

Tiedotteessa japanilaisjulkaisijan johtaja Yosuke Matsuda lupailee julkistuksia kesäkuisten E3-pelimessujen lähestyessä, mutta ennen kaikkea yhtiön odotetaan tekevän huomattavaa taloudellista tulosta loppuvuodesta 2019. Varsinaisia syitä huomattaviin odotuksiin Matsuda ei kuitenkaan paljastanut.

Salamyhkäisyyden myötä spekulaatiot käyvätkin jo kuumana. Mahdollisia jo tiedossa olevia suurjulkaisuja voisivat olla joko hartaasti odotettu Final Fantasy VII -uusioversio tai Crystal Dynamicsin kaikessa hiljaisuudessa kehittämä Avengers-projekti, joka voisi saada lisäpotkua kesällä ilmestyvästä Avengers: Endgame -elokuvasta. On myös syytä muistaa, että Final Fantasy VII -uusioversiosta on jo vihjattu suuria uutisia tälle vuodelle.

Square Enix on myös muun muassa Kingdom Hearts III:sta viisastuneena ilmaissut, että yhtiö haluaisi jatkossa julkistaa uusia pelejä huomattavasti lähempänä varsinaista julkaisua. Näin ollen Matsuda voisi viitata myös täysin uuteen peliprojektiin.

Samaisessa raportissa Square Enix vahvisti, etteivät sen tuoreimmat länsimaiset pelit Just Cause 4 ja 4,12 miljoonaa kappaletta viime vuoden loppuun mennessä myynyt Shadow of the Tomb Raider täyttäneet yhtiön myyntiodotuksia. Julkaisija tiivistää myös yksitoista oma japanilaista peliyksikköään neljään, mutta uudelleenjärjestelyihin ei liity irtisanomisia.

Lähde: Square Enix, GamesIndusty.biz

Lisää luettavaa