Dead Island 2:een saadaan kunnon ensikosketus viimein ensi viikolla.
Julkaisija Deep Silver on kertonut järjestävänsä Dead Island 2 -esittelyn ensi tiistaina. Tapahtumassa saadaan ensimmäinen katsaus odotetun zombitoimintapelin pelikuvaan.
Alun perin jo vuonna 2014 paljastetun Dead Island 2:n kehitys on ollut kovin takkuista. Vuosien varrella pelin kehittäjä on vaihtunut pariinkin otteeseen. Tätä nykyä peliä kehittää Homefront: The Revolutionin kehittäjänä tunnettu Dambuster Studios.
Dead Island 2:n oli määrä ilmestyä helmikuussa, mutta peli kohtasi viimeisimmän viivästyksensä aikaisemmin marraskuussa. Tällä hetkellä pelin julkaisupäivä on 28. huhtikuuta.
Dead Island 2 -pelikuvaan saadaan katsaus 6. joulukuuta klo 20 Suomen aikaa pelin YouTube-kanavalla.
Lähde: Deep Silver