Entinen PlayStation-pomo Shawn Layden kertoo, ettei hän ymmärrä Sonyn päätöstä vähentää PlayStation-yksinpeliensä PC-julkaisuja. Laydenin mukaan viiveellä julkaistut PC-versiot eivät syöneet konsolimyyntiä.
Lue myös: Lähteet: PlayStation lopettaa yksinpelien pc-julkaisut
Layden toimi Sony Interactive Entertainment Worldwide Studiosin hallituksen puheenjohtajana vuoden 2019 loppuun asti. Pian hänen lähtönsä jälkeen Sony julkaisi ensimmäisenä suurena PC:lle saapuneena PlayStation-yksinoikeuspelinään Horizon Zero Dawn -toimintaseikkaillun.
Viime vuosina merkittävä osa PlayStation-peleistä on saanut PS5-julkaisun jälkeen myös PC-version. Viimeaikaisten tietojen perusteella Sony on kuitenkin vähentämässä PC-julkaisuja heikentyneen myynnin sekä kannettavien PC-pelilaitteiden kiristyneen kilpailun vuoksi.
Layden on nyt puolustanut alkuperäistä päätöstään tuoda PlayStation-pelejä PC:lle PSI Podcastissa. Hänen mukaansa on vaikea nähdä, miten myöhään PC:lle julkaistut peliversiot olisivat voineet vähentää konsolimyyntiä.
– PlayStation-pelit eivät ilmesty PC:lle samaan aikaan konsoliversion kanssa, vaan vasta noin vuoden päästä tai myöhemmin. Jos joku väittää, että 18 kuukautta myöhemmin julkaistu PC-versio esti konsolin myynnin puolitoista vuotta aiemmin, haluaisin nähdä, miten se voidaan todistaa. Jos joku odottaa 18 kuukautta PC-versiota, emme menettäneet konsolimyyntiä hänen osaltaan. Hän ei ollut ostamassa konsolia alun perinkään, Layden toteaa podcastissa.
Laydenin mielestä hänen päätöksestään julkaista PlayStation pelejä PC:lle on ”liikkunut paljon väärinkäsityksiä”.
– Mielestäni yksinoikeuspelit ovat erittäin tärkeitä alustaliiketoiminnassa. Niillä erottaudutaan kilpailijoista, Layden kertoo.
Entinen Sony-johtaja muistuttaa, että PlayStation rakensi asemansa juuri yksinoikeuspelien varaan.
– PlayStationin liiketoiminnassa yksinoikeudet olivat normaali käytäntö PS1-, PS2- ja PS3-aikakausilla. Monilla japanilaisilla peliyhtiöillä oli yksinoikeussopimuksia kanssamme. Siitä tuli luonnollinen tapa myydä alustaa, Layden pohtii.
Layden kertoo, että PC-julkaisujen tavoitteena ei kuitenkaan ollut vain lisätä pelimyyntiä.
– Rehellisesti sanottuna PC-julkaisujen tarkoitus ei ollut tehdä lisää rahaa, vaan saada pelisarjamme sellaisten ihmisten nähtäville, jotka eivät muuten koskaan kohtaisi niitä.
Hän käyttää esimerkkinä Horizon-pelisarjaa, ja kuvailee pelien ”maailman tavoittavan myös ihmiset, jotka eivät kuulu PlayStation-yhteisöön”. Tällä on omat etunsa.
– Kun pelisarjoja laajennetaan elokuviin, televisioon, sarjakuviin tai oheistuotteisiin, mahdollisimman monen ihmisen täytyy tuntea hahmot ja tarinat. Siinä PC-julkaisut olivat hyödyllisiä, Layden tuumii.
Lähde: Video Games Chronicle, PSI Podcast
Lue myös: PS5:llä ja PS4:llä voi pelata tänä viikonloppuna ilmaiseksi netissä – PS Plus -tilausta ei vaadita
Lue myös: PC-pelaajilta kehuja kerännyt yhteistyöpohjainen avoimen maailman selviytymispeli saapuu PS5:lle
Lue myös: Ghost of Yōtei vauhdittaa matkailua Japanin Yōtei-vuoren alueelle
